Itsemme piiskaaminen lähtee siitä, että kuvittelemme että meidän pitäisi muuttua. Voi olla hyvinkin totta, että meidän pitäisi muuttua, mutta me emme muutu entistä kovemman yrittämisen kautta. Sillä me voimme ehkä hetkeksi muuttaa käyttäytymistämme, mutta sisäinen selkeys ei sillä synny. Itsemme piiskaaminen onkin pakokeino sisäisen maailmamme kohtaamisesta ulkoisen maailman muuttamiseen sellaiseksi, että kokisimme vähemmän tuskaa. Se ei toimi. Paranemisessa on hyvin harvoin kyse itsemme piiskaamisesta - tuskin koskaan. Paraneminen on itsellemme antautumista. Kun piiskaamme itseämme, ohitamme paranemisen kaikkein tärkeimmän vaiheen - itsemme hyväksymisen juuri siinä missä olemme. Ruoskan sijaan me tarvitsemme kukkakimpun ja onnentoivotuksen.
Sitä paitsi itsemme piiskaaminen ei ole nykyhetkessä elämistä. Siihen liittyy aina ajatus "kunhan vain pääsisin tähän niin …" Pakenemme tuskan kokemista nykyhetkessä tulevaisuuden suunnitteluun ja ratkaisumallien etsimiseen. Tämä ei ole paranemista. Älä lyö itseäsi, sillä et ole sitä ansainnut, eikä se johda mihinkään. Itsemme piiskaaminen on luulottelua ja harhaluuloa. Olet jo yrittänyt tarpeeksi vanhoilla keinoillasi, eikä uusia voi tulla ennen kuin pysähdyt ja antaudut itsellesi. Muutoin saat ruoskia itseäsi samalla ruoskalla loppuelämäsi. Niin kauan kuin mielesi odottaa muutosta tulevaisuudessa, et elä nykyhetkeä.
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Solmu4.html
