Kunpa löytäisi sen saman henkisyyden ja sen saman avarakatseisuuden mikä mulla oli ennen. En tajua miksi ja miten se hävisi, mutta kai sitä pitää kokea kaikenlaista tässä elämässä että oppii. Ja usein virheitä tekemällä oppii parhaiten. Kaikkea ei tarvitse tietää ja osata heti. Sitä varten tämä elämä on olemassa. Jos olisimme täydellisiä ja tietäväisiä heti alusta lähtien niin kaikki olisi jo valmiina ja sitten tulisi tylsistyminen.. En tiedä. Tai tavallaan ehkä olemme täydellisiä ja valmiita heti, mutta tulemme elämään ja kokemaan, ei pelkästään oppimaan. Ei elämä ole mikään opintomatka. Ei ole pakko olla mitenkään erityisen henkinen. Siinäkin voidaan mennä metsään kun kuvitellaan että elämän tarkoitus on löytää joku nirvana. En ehkä ihan siihen usko. Täällä maapallolla me kuitenkin eletään ihan kuolevaisten ihmisten kanssa, miksi pitäisi olla jotain ylijumalallista. Ei siihen ole tarvetta. Ellei nyt sitten joku satu olemaan jotenkin erityisen henkinen ihminen, mutta siihen tähtääminen sillä ajatuksella että on sitten jotain erikoista ja ei-inhimillistä on itse asiassa ei-henkistä. Ei ihmisen tarvitse olla mitään muuta kuin mitä hän on. Oma kuolevaisuutensa, inhimillisyytensä ja rajallisuutensa olisi hyvä tunnustaa. Kaikki puolet itsessään pitäisi hyväksyä, eikä ihmisen tarvitse tavoitella jotain kuuta taivaalta. Jotain epäinhimillistä, jotain korkeampaa.. En oikein usko siihen, se on todellisuuden kieltämistä, ellei sitten halua elää omassa todellisuudessaan. Minä en halua.