sunnuntai 3. marraskuuta 2013

"Siiralan edustamaa näkemystä on kutsuttu sosiaalipatologiaksi. Tämän mukaan ihminen on aina yhteisönsä osa. Sairaus sen sijaan syntyy tämän yhteisön ulkopuolelle ajautumisesta, sijoiltaan-joutumisesta. Tämä taas heijastelee laajempia inhimillisen kanssakäymisen vaikeuksia ja ongelmia, sukupolvelta toiselle periytyviä siirtotaakkoja. Nämä korostuvat epätoivosta, puhumatta ja kohtaamatta jäämisestä, kanssakäymisen kroonisista ongelmista, lukkiutuneista traumoista. Toisaalta taakat eivät jakaudu tasaisesti, vaan saattavat langeta esimerkiksi yhden perheen ja tämän sisällä yhden perheenjäsenen kannettavaksi.
Vaikka Siirala oli itse saanut vaihtoehtoisen psykoanalyyttisen koulutuksen, hän toisaalta kritisoi Sigmund Freudin ihmiskuvaa sosiaalisen tekijän aliarvioimisesta. Ihmispsyyke tuli toisin sanoen nähdyksi viettien täyttämänä säiliönä, jonka prosesseja ulkoiset tapahtumat eivät juuri häirinneet. Kun sitten jouduttiin myöntämään myös ulkoisten vaikutusten olemassaolo, täytyi eristynyttä ihmiskapselia esittävään kuvaan lisätä kuin keinotekoisesti jonkinlaisia kanavia sosiaaliseen todellisuuteen.
Keskeisen tematiikan Siiralan tuotannossa muodostaa myös vastuun käsite. Tuomitseminen ja syyllistäminen on paitsi eräs tapa paeta vastuuta, myös tapa, jolla ihminen saatetaan ajaa psyykkisiin ongelmiin. Tämän vastakohtana olisi tarpeen ottaa vastuu, toisin sanoen ottaa kannettavaksi sellaisiakin ongelmia, jotka eivät suoranaisesti itselle kuulun. Näin vaikkapa mielisairaita hoitava psykiatri on tavallaan sijaiskohtaaja, sairastuneen perheelle ja laajemminkin koko yhteiskunnalle kuuluvan vastuun kantaja. Toisaalta Siirala esitti myös toiveita ei-professionaalin, lähinnä vapaaehtoistoimintaan perustuvan maallikkojen riveistä kumpuavan vastuunkannon heräämisestä."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti