Ihmiset opetetaan tyhmiksi, ihmiset opetetaan tekemään niin kuin auktoriteetti käskee, ajattelemaan tiettyjen rajojen sisällä. Oikeaa vapautta ei ole olemassa ennen kuin ihminen vapauttaa mielensä. Koska jos ajattelet vain tiettyjen rajojen sisällä niin miten voit olla vapaa? Sun ajatukset rajoittaa sua jatkuvasti. Sulla ei tule edes mieleen että vois olla muuta vaihtoehtoa kuin se mikä sulle on opetettu. Mikä sun päähän on hakattu sen ainakin 18 vuoden aikana mitä olet vanhempiesi hoivissa ollut ja sen yhdeksän vuoden peruskoulun aikana. Ne kertoo sulle mitä ajatella, ja ne kertoo sulle miten ajatella. Mitä vapautta se on, ei ihmisillä ole vapautta ennen kuin ne vapauttaa itsensä.

Vime aikoina on tuntunut siltä että melkein toivon että saisin taas jotain ihmisiä vastaan jotka kohtelee mua huonosti koska en muuten näytä heräävän todellisuuteen maailmasta. Haluan vain uskoa siihen ettei mikään ole vialla ja kaikki on hyvin. Ehkä jos mua lyötäis vielä muutaman kerran henkisesti turpaan niin sanoisin että nyt riittää, ei enää tätä? Kun menettäisin kaikki voimat, niin nousisin siitä taas ylös. Tuntuu että mun pitää kaikki asiat käydä kipeimmän/kantapään kautta läpi että herään. Olen muutaman kerran melkein saanut hermoromahduksen, mutta vielä joku kontrollintarve on estänyt sen tulevan ihan täysin. Tätäkään ei tajuta kun sanon että pitäisi päästää kontrollista irti.. "Ei voi kokonaan päästää irti". Miksi ei? Mulle se olis tarpeellista. Se ymmärretään niin että mä sitten sekoan ihan täysin päästäni, joka ei ole totta. Ei voi tätä enempää seota. Ja mitä sitten vaikka sekoaisin. Mä olen nähnyt jo kaiken, ja mun elämässä on mennyt jo paljon pieleen. Voiko enempää mennä? En usko. Siltikään en ole vielä herännyt todellisuuteen, vaan elän jossain mielikuvamaailmassa, pakoilen todellisuutta, en halua uskoa, en halua nähdä. Sitä paitsi uskon siihen että kipu tekee vahvemmaksi, jos sen ottaa vastaan eikä pakoile sitä. Se pitää tosiaan vaan uskaltaa ottaa vastaan, ja uskoa itseensä. Eikä kuvitella että tarvii jonkin tai jonkun sua kannattelemaan.

Välillä tuntuu että olis helpompi vain tyhmentää itsensä ja sivuuttaa omiden tunteiden kuuntelu. Koska todellisuuden kohtaaminen on liian raskasta. Itsenäinen ajattelu uuvuttaa ja jos olet jo tarpeeksi uupunut niin et enää jaksa edes ajatella. Sitä itseni tyhmentämistä olenkin tehnyt vuositolkulla ja ollut ihan sekaisin, asiaa on auttanut kemiallinen lobotomia, neuroleptien syöminen jo yhdeksättä vuotta. Ja oikeastaan lähinnä naurattaa kun koko tilanne on niin absurdi. Sitten kun alat vähentää lääkkeiden syömistä niin todellisuus iskee päin kasvoja niin että lähtee ihan kirjaimellisesti taju. Se on varmaan jonkinlainen itsesuojeluvaisto, kun et pysty kohtaamaan oikeaa todellisuutta niin joko kehität ajatusharhoja tai sitten kieltäydyt kuuntelemasta itseäsi ja kiellät todellisuuden ja vähän niin kuin lopetat ajattelun. Olen joskus miettinyt että mut vois joku ottaa tutkimuspotilaaksi kun olen kehittänyt niin omituisia selviytymiskeinoja?

Mä olen kuka olen niiden asioiden takia mitä mulle on tapahtunut, ja tietysti sen vuoksi kuka mä pohjimmiltani olen. Mieli on vain yksi osa ihmisyyttä, erikseen on ihmisen sisin, tai sielu. Jos mieli on rikki niin ei se tarkoita että koko ihminen on rikki. Ainakin luulen niin.. En tiedä voiko sielu sairastaa, onko ne ajatukset jotka sairastuttavat meidät vai mikä. Niin jotkut ainakin väittävät. Että me itse luomme ongelmamme, mutta ihmisen psyyke on monimutkainen ja siksi se aiheuttaakin paljon ongelmia. Mutta ei pitäisi samaistua ajatuksiinsa, koska ne ovat tosiaan vain osa ihmisyyttä. Me emme ole meidän ajatukset. Jos ajattelemme näin niin emme toimi enää kuin ns. järjellä, emme ota tunteitamme ja sisimpäämme huomioon ja silloin ihminen ei ole enää ihminen vaan muistuttaa lähinnä konetta tai robottia. Emme voi sivuuttaa sisimpämme ääntä.

Mun tavoite ei ole olla mahdollisimman täydellinen. Mun tavoite on olla mahdollisimman inhimillinen, ihminen. Mä saan tehdä virheitä, saan puhua tyhmiä, saan valittaa, olla vihainen, olla surullinen. Olla just sitä mitä mä oon, ja niin paljon kuin tarvitsee. Mä en enää ala sensuroimaan itseäni kenenkään paheksunnan pelossa. Jos et voi hyväksyä toista sellaisena kuin se on niin se kertoo vain omista puutteistasi, koska ei me olla tultu tänne muita miellyttämään. Niin että meidän pitäisi piilottaa ne puolet itsestämme jotka eivät muita miellytä. Kuinka sairas ajatus on että kaikkien pitäisi olla jotain mitä ei oikeasti ole, ettei vaan ärsyttäisi ketään. Oikeasti kokonainen ja tasapainoinen ihminen hyväksyy muut sellaisina kuin ne on, eikä vaadi niitä olemaan jotain itseä miellyttäkseen. Mä en ole tullut tänne elämään ketään varten, tai olemaan kenenkään jatkokappale tai esittelypalkinto. 

On todella vaikea puolustaa sitä mitä olet ja mihin uskot koska joudut aina olemaan hylkäämisen pelossa, mutta mä en ala siihen enää, mä kohtaan mun pelkoni että saan elää täysipainoista elämää. Mun ei tarvitse enää miellyttää _ketään_. Ei edes Jumalaa, jos sellainen on olemassa. Sua pidetään itsekkäänä jos pidät omia puoliasi etkä miellytä muita. Mun mielestä se on tervettä itsekkyyttä pitää omia puolia, ja laittaa itsensä etusijalle, ja tervettä siksi että se antaa sulle mahdollisuuden olla kokonainen, tasapainoinen ihminen. Kun sun ei tarvi pyydellä anteeksi olemassaoloasi, tekemisiäsi ja mielipiteitäsi voit elää just niin kuin haluat ja saat ihan oikeaa elämäniloa ja voimaa. 

Ei ole itsekästä olla se kuka sä oikeasti olet. Jos sä et miellytä jotain, niin se kertoo vain sen ihmisen pienuudesta, ei muusta. Kaikilla on oikeus elää itselleen oikealla tavalla kunhan ei muita vahingoita eikä tässä pitäisi olla mitään muttia ja selityksiä. Se on jokaisen oikeus joka annetaan jo syntymästä. 

Ulkoaohjautuva ihminen perustaa arvonsa ja toimintansa ulkopuolelta opittuihin arvoihin, ja siihen mitä muut ajattelevat ja hänelle sanovat. Omaa mieltä hänellä ei ole koska kaikki tulee ulkopuolelta. Yhteys sisimpäänsä on menetetty ja ihminen hokee vain muiden sanoja. Sisällä on tyhjää jota pitää täyttää materialla ja vallalla ja rahalla. Muita käytetään härskisti hyväksi, koska ulkoaohjautuvan ihmisen mielestä maailma vain on sellainen, että heikko jää jalkoihin ja heikomassa asemassa oleva on aina itse syyllinen tilanteeseensa. Itse asiassa tämä ihminen etsii koko ajan vain syyllisiä, ei syitä. Koska syitä ei hänelle ole, maailma vain on paha paikka jossa vahvimman oikeus ratkaisee, ja syyllinen pitää löytää aina jostain muualta-paitsi peiliistä. 

Kaikkia käskyjä ei tarvitse noudattaa ellei halua elää kuin koira.

Mielikuvamaailmassa on helppo elää, ei tarvitse pelätä omia demoneitaan kun ne voi ulkoistaa muille.

“You only lose what you cling to.”

—

Buddha

Mä en todellakaan ymmärrä miten joillakin voi olla niin kamala kiinnostus puuttua toisen elämään tai arvostella sitä. Mun aika ainakin menee ihan omaan elämään.. Kai sitä pitäis sitten lopettaa elämästä ja keskittyä muiden elämien kyttäämiseen. Kai silläkin saa jotain täytettä päiviinsä. Kun on niin vitun kyllästynyt omaansa.

Suomalaiset on kyllä niin typeriä kun ovat kateellisia mitä ihmeellisimmistä asioista. Kuten siitä että joku pärjää jollain pienellä sosiaalituella. Eihän se käy ettei se köyhä olekaan koko ajan hirttoköysi kaulassa. Kai se on jotain että koetaan että sillä omalla aherruksella ei sitten ole merkitystä jos se köyhä ei kärsi. Eli että saa omalle olemassaololleen merkityksen on köyhän tai häntä huonommassa asemalla olevan ihmisen kärsittävä. Tai sitten ollaan kateellisia tai katkeria siitä että ihmisellä jolla saattaa olla moni asia pielessä on edes yksi asia paremmin kuin sillä kateellisella. Ja näyttämällä se kateellisuus sille jolle on kateellinen niin viedään osa siitä ilosta pois.. Että no et sinä saa olla onnellinen kun minä en ole. Ollaan kaikki surkeita yhdessä!

http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kasvatus/lastenpsykiatri-vastaa/lapsiin-kohdistuva-vakivalta

Minä en usko itsensä manipulointiin, että jos sulla on paha olo niin sun pitää alkaa hokemaan itsellesi että ei ole. Paskanmarjat, tunteet pitää tuntea, ajatukset käydä läpi. Ne jotka tälläiseen positiivisuushokemaan uskovat eivät kykene käsittelemään omia tunteitaan. Ei ihminen muuten pysty tuntemaan syvästi jos se ohittaa osan tunteistaan. Ja miksi pitäisi ohittaa osa tunteista? Ihmisiähän me ollaan, ei mitään posiitiivuuskoneita, jotka eivät koskaan voi huonosti. Se on ihmisyytensä hylkäämistä, se että esitetään että kaikki on hyvin ja ettei muhun koskaan satu. Minä haluan olla kokonainen ihminen, en mikään täydelliseksi manipuloitu ja ohjelmoitu kone. Ihminen, inhimillinen ihminen jolla on kyky arvostaa muita ihmisiä sellaisina kuin ne on. Ihminen joka ymmärtää toisen kärsimystä, joka kykenee tuntemaan kaikki tunteet mitä ihminen voi tuntea. Kokonainen, mutta silti epätäydellinen.

Kukaan ei voi vaatia toiselta ihmiseltä niin paljon että ihminen menettää oman itsensä ja oman päätäntävaltansa. Kukaan ei voi vaatia niin paljon kiitollisuutta omista toimista että sillä kahlitsee toisen ihmisen. Jokainen on vastuussa teoistaan, ihan itse päättänyt joka ikisen teon, kukaan ei ole häntä pakottanut esim. uhrautumaan toisen puolesta olettaen että se jonka eteen on uhrautunut, ihan omasta tahdostaan uhrautuisi myös hänelle takaisin. Ei elämä vain toimi niin. Jokainen päättää ihan itse että kuinka paljon antaa omastaan toiselle ja pystyykö edes antamaan. Omista teoistaan ja valinnoistaan pitää kantaa vastuu. Tajuta ettei kukaan ole pakottanut häntä tekemään niitä valintoja mitä on tehnyt. Tottakai monet yrittävät pakottaa sua käyttäytymään heidän mukaan, mutta loppupeleissä sitä itse on antanut toisille tai toiselle luvan pakottaa itseään. Eli mitä tahansa teetkin, niin tajua että olet itse vallassa elämästäsi, ja elämäsi suunnasta.

Kai se pitää uskoa että kaikki tapahtuu aikanaan.. Miettii taas että mitä se olis ollut jos ei olis ollut sairas. Jos ja jos. Tuleeko tunteet vielä takaisin..? Tuntuu niin tyhjältä. Tajuaa ettei ole elänyt elämää.. Ollut vain. Pelännyt rakkautta, kaikkea. Elämä, on. Enää en halua pelätä.

Tuntuu että mä en vielä ihan täysin anna itseni olla onnellinen. En tiedä mistä se johtuu, mutta kai sekin tulee sitten kun tulee.. Muutos ei tapahdu hetkessä. Onnellisuus on valinta ja sun pitää olla täydellisen vapaa omistaaksesi sen, tai niin ainakin luulen. Vapaa turhista sitoumuksista ja ihmisistä jotka yrittävät laittaa narua sun kaulaan, tai jotka vievät energiaasi. Sun ei tarvitse olla kenenkään kanssa jos et halua. Voit valita onnen, voit valita ettet jää kiinni negatiivisuuteen ja vihaan. Se on vain valinta. Valinta olla onnellinen.

"Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainot mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan"

Haloo Helsinki! - Vapaus käteen jää