Mun tavoite ei ole olla mahdollisimman täydellinen. Mun tavoite on olla mahdollisimman inhimillinen, ihminen. Mä saan tehdä virheitä, saan puhua tyhmiä, saan valittaa, olla vihainen, olla surullinen. Olla just sitä mitä mä oon, ja niin paljon kuin tarvitsee. Mä en enää ala sensuroimaan itseäni kenenkään paheksunnan pelossa. Jos et voi hyväksyä toista sellaisena kuin se on niin se kertoo vain omista puutteistasi, koska ei me olla tultu tänne muita miellyttämään. Niin että meidän pitäisi piilottaa ne puolet itsestämme jotka eivät muita miellytä. Kuinka sairas ajatus on että kaikkien pitäisi olla jotain mitä ei oikeasti ole, ettei vaan ärsyttäisi ketään. Oikeasti kokonainen ja tasapainoinen ihminen hyväksyy muut sellaisina kuin ne on, eikä vaadi niitä olemaan jotain itseä miellyttäkseen. Mä en ole tullut tänne elämään ketään varten, tai olemaan kenenkään jatkokappale tai esittelypalkinto. 

On todella vaikea puolustaa sitä mitä olet ja mihin uskot koska joudut aina olemaan hylkäämisen pelossa, mutta mä en ala siihen enää, mä kohtaan mun pelkoni että saan elää täysipainoista elämää. Mun ei tarvitse enää miellyttää _ketään_. Ei edes Jumalaa, jos sellainen on olemassa. Sua pidetään itsekkäänä jos pidät omia puoliasi etkä miellytä muita. Mun mielestä se on tervettä itsekkyyttä pitää omia puolia, ja laittaa itsensä etusijalle, ja tervettä siksi että se antaa sulle mahdollisuuden olla kokonainen, tasapainoinen ihminen. Kun sun ei tarvi pyydellä anteeksi olemassaoloasi, tekemisiäsi ja mielipiteitäsi voit elää just niin kuin haluat ja saat ihan oikeaa elämäniloa ja voimaa. 

Ei ole itsekästä olla se kuka sä oikeasti olet. Jos sä et miellytä jotain, niin se kertoo vain sen ihmisen pienuudesta, ei muusta. Kaikilla on oikeus elää itselleen oikealla tavalla kunhan ei muita vahingoita eikä tässä pitäisi olla mitään muttia ja selityksiä. Se on jokaisen oikeus joka annetaan jo syntymästä.