Mitä enemmän mä taivun muiden tahtoon sitä suurempaan sotkuun ja avuttomuuteen ja hätään mä itseni sotken. Eli nyt loppui tämä pelleily. EI ENÄÄ KOSKAAN. Mä en ole niin arvoton että mun pitää sivuuttaa omat tarpeeni ihan kokonaan tai olla kuuntelematta sydämeni ääntä. Tuntuu että tää elämä menee ihan solmuun jos jatkuvasti taivun muiden tahdolle. Mä en tajua, mä haluan vaan olla rauhassa. En jaksa mitään ihmissuhdesotkuja, en mitään. Onko se liikaa pyydetty että mut jätetään rauhaan kun itse sitä haluan?