Kärsimys

Mä en ehdi edes ajatella tai tehdä mitään kun kuulen jo päässäni syyllistävän ja arvostelevan äänen. Eli olen koko aikaisessa lannistuneessa tilassa. Ihan sama mitä mä teen niin se syyttävä, melkein sadistinen "yliminä" on toimessa. En mä saa pitää hauskaa, mulla ei saa olla hauskaa enkä varsinkaan saa nauttia elämästä millään tavalla. Pitää vaan kärsiä, koska ilmeisesti olen niin syntinen ja paha. Niinhän mulle on opetettu, jos ei aina suoraan niin sitten alitajuisesti siirtäen niitä omia asenteita eteenpäin. Sinä syntinen paha kakara, piiskaa itseäsi joka päivä että sinusta tulee kunnollinen ja kunniallinen ihminen. Mitä enemmän itseäsi piiskaat ja mitä enemmän yrität niin sitä "parempi" ihminen susta tulee. Et sinä ansaitse lomia, et mitään taukoja. Raakaa työtä vaan, kaikki muu on turhaa hömpötystä. Tunteikaan et saa näyttää, etkä varsinkaan heikkoutta. Herkkyyskin on vi**u kielletty. Mitä se sellainen on, hömpötystä sekin on. Elämä on vain eloonjäämiskamppailua, verta, hikeä ja kyyneleitä ja kaikki muu on turhaa!! Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat, ja marttyyriviitan harteillesi. Hautaankin voi sitten kirjoittaa "kova työmies/nainen". Kyllä tää suomalainen kärsimys-kulttuuri on ihan sairasta.