Tunnevammaisuus

Mä en vaan ymmärrä miten osa ihmisistä voi oikeasti kuvitella että syyllistäminen, uhkailu ja pakottaminen ovat toimivia keinoja yhtään missään asiassa. Ja ne ei edes tajua miten väärin se niiden käytös on. Kai hulluimpia on ne jotka eivät pysty näkemään omia puutteitaan ja vikojaan. Sitten ne projisoi niitä muihin ihmisiin jatkuvasti. Kun oikeasti pitäisi opetella katsomaan peiliin ja nähdä itsensä ja sitä kautta tämä maailmakin sellaisena kuin se oikeasti on.

Mitä enemmän olen ihmisten kanssa tai netissä ja luen ihmisten ajatuksia sitä enemmän haluan olla yksikseni. En voi ymmärtää miten ihmiset voivat miettiä niin typeriä asioita. Esim. aivan kuin se että sä nauttisit elämästä olisi joku vääryys ja merkki laiskuudesta. Eihän se sitä tarkoita etteikö koskaan tekisi mitään jos ottaa rennosti eikä koe tarvetta piiskata itseään eteenpäin, syyllistää tai pakottaa itseään? Kyllähän asiat hoituvat ilman itsensä syyllistämistä ja haukkumista. Mikä meitä vaivaa? Miksi me ollaan näin peloissaan. Miksi me pelätään laiskuutta ja sitä ettei me olla tarpeeksi hyviä? Sitten kun tälläinen kontrollifriikki kohtaa ihmisen joka osaa ottaa elämän vastaan ja tehdä asiat omalla painollaan tulee hänelle heti tunne siitä että se toinen on LAISKA. Hyvänen aika. Pilaa oma elämäsi ihan rauhassa mutta älä mene kenellekään sanomaan, että siinä ihmisessä on jotain vikaa vain koska SE EI KÄYTTÄYDY SAMALLA TAVALLA KUIN SINÄ!

Kaikki on menetetty kun ihminen menettää luottamuksen itseensä.

Outo

Jos mulla on liikaa asioita elämässä niin mun aistit ylikuormittuu ja sitten tulee stressiä. Pitää elää aika yksinkertaista elämää, mutta sitä ei kaikki ymmärrä.. Mua pidetään ihan friikkinä. En minäkään esim. ekstroverttejä ihmisiä ymmärrä täysin, ymmärrän kyllä miksi ne on sellaisia kuin ne on, enkä menisi ihmettelemään että miksi ne elää kuten elää. Ihmiset on erilaisia ja usein se erilaisuus on ihan geneettistä, siis esim. introvertin aivot ovat jotenkin erilaiset kuin ekstrovertin joten olisi typerää vaatia että kaikki käyttäytyisi ja eläisi samalla tavalla.. Samoin ei-herkän ja herkän ihmisen hermojärjestelmät poikkeavat toisistaan. Joten eikö voitaisi vaan antaa kaikkien olla sellaisia kuin ne on vaikka ne meitä ihmetyttäisikin? Yleensä erilaisuuden hyväksyminen lähtee lapsuudesta. Jos erilaisuuden hyväksymistä ei opeteta lapsuudessa niin en sitten tiedä miten se ihminen sitten aikuisuudessa voisi yrittää ymmärtää muunlaisia ihmisiä kuin mitä itse on. Siis mahdollistahan se on jos ihminen haluaa ymmärtää. Eri asia haluaako monet.. Kai se on joku ego joka huutaa että tuo on erilainen joten se on huono ja friikki ja outo.

"Ehdollisen rakkauden maailma on todella karu

ja raaka. Ennen kaikkea lapselle se on henkisesti

todella tuhoava ja johtaa juuri siihen mistä

todistamme tämän ajan nuorten ja lasten kohdalla,

jotka ovat huomisen aikuisia. Lapsi mieluummin

hylkää itsensä kuin äitinsä ja isänsä, riippumatta

siitä mitä nämä hänelle tekevät. Hänelle

tärkeimmät ihmiset ovat kuin pieniä jumalia.

Tärkeintä on se, että hän kokee nämä vahvemmiksi

ja suuremmiksi kuin itsensä. Hän tarvitsee

tietynlaiset rajat, vaikka kapinoikin niitä vastaan.

Ne ovat hänelle koulutukseksi, kasvatukseksi.

Niiden poistaminen on suurin virhe mitä aikuinen

voi tehdä."

 http://www.ihminentavattavissa.net/pdf/lapsuuden_haavat.pdf

Väittely ihmisten kanssa, jotka ovat mustassa aukossaan, ts. jotka suhtautuvat kapea-alaisesti ja pelokkaasti tiettyyn ongelmaan, on tuskin mahdollista. Kun yrität sitä, he välittömästi viittaavat lukemattomiin "faktoihin" ja syihin, joilla he perustelevat maailmankuvaansa. He kieltäytyvät avautumasta mahdollisuudelle, että varsinainen ongelma on heidän pelkonsa – eikä ulkopuolinen maailma. He ovat vakuuttuneita siitä, että heidän pelkonsa johtuu ulkomaailman todellisista uhkista ja on sen vuoksi järkeenkäypä ja oikeutettu. Ellet ole yhtä mieltä heidän kanssaan, juuri sinä olet naiivi: kieltäydyt näkemästä ilmeisiä tosiasioita, jotka ovat aivan nenäsi edessä. Mitä suurempi pelko, sitä jäykempiä ja lujempia ovat uskomukset. Monet Internetin sivustot, jotka ovat täynnä pahaenteisiä ennustuksia ja salaliittoteorioita, ovat peräisin sisäisen tason mustista aukoista.

 http://www.jeshua.net/fi/index.htm

Jos uskallat elää sisäisen inspiraation mukaan ja teet ainoastaan sitä mikä tuo iloa, se luo luonnollisen ja aidon järjestyksen elämääsi. Tunnet itsesi rennoksi ja onnelliseksi eikä sinun tarvitse muokata elämänvirtaa. Tämä on elämistä ilman pelkoa: elät täysin luottaen siihen, mitä elämä sinulle tuo. Voitko tehdä sen?

Ego ei voi tarjota sinulle aitoa rakkautta ja itsekunnioitusta. Sen tarjoama ratkaisu hylkäyksen traumalle on itse asiassa pohjaton kuoppa. Nuoren sielutietoisuuden todellinen tehtävä on tulla siksi vanhemmaksi, jonka se on menettänyt.

Tiedostathan sen, että Maan elämän rakenne, eli prosessi avuttomasta vauvasta itsenäiseksi aikuiseksi kasvamiseen, usein rohkaisee sinua tekemään juuri näin. Kuinka usein avain todelliseen onneen elämässä onkin siinä, että sinusta tulee oma isäsi ja äitisi, ja että annat itsellesi sitä rakkautta ja ymmärrystä, jota olet ollut vailla toisilta.

          http://www.jeshua.net/fi/lightworker/jeshua6.htm

Haloo Helsinki! - Vihaan kyllästynyt

Kaikilla on oikeus olla onnellinen, se on luonnon suoma oikeus. Kukaan ei voi viedä toiselta oikeutta olla onnellinen, vaikka osa Jumalia kuvitteleekin olevansa ja kuvittelevat että he saavat määritellä sen kuka saa voida hyvin ja olla onnellinen. Se että ihminen leikkii Jumalaa on väärin. Jokainen on yhtä inhimillinen, rikkinäinen ja vajavainen kuin kaikki muutkin... Millä oikeudella tuomitsemme toisemme..? Miksi osa nostaa itsensä toisten yläpuolelle kuvitellen olevansa jotain ihmistä suurempaa, parempia kuin muut? Mitä ihmeellistä heissä on että he voivat nousta vara-jumalan asemaan. Ei mitään muuta kuin suurentunut ego. He eivät näe itseään sellaisena kuin he ovat, he näkevät itsensä lähes virheettöminä jumalallisina olentoina. He eivät näe virheitään ja heikkouksiaan, vajavaisuuksiaan ja inhimillisyyttään. Siksi he niin kovaan sävyyn tuomitsevat muut, koska kuvittelevat ettei heissä sitä samaa ole kuin niissä jotka tuomitsevat. Kieltävät itsensä, eivätkä näe itseään kokonaisuudessaan. Sehän on tietynlaista harhaisuutta. Hulluutta.

Faktatieto vs. avoin mieli

Monet ihmiset kuvittelevat olevansa niin helvetin fiksuja ja kokevat tarvetta leimata kaikki jotka haluavat uskoa niihinkin asioihin joita ei voi tieteellisesti todistaa typeriksi. Kysehän on uskosta. On asioita joista ei vaan tiedetä, joita ei voida todistaa todeksi millään tavalla, eikä myöskään epätodeksi. Esim. se että onko Jumala olemassa niin sitä ei  voi todistaa. Ei voida todistaa että Jumala on olemassa, mutta ei voida myöskään todistaa täysin aukottomasti ettei Jumalaa ole olemassa. Kyllä varmaan siis tähän on joku muka täydellinen faktatieto, ettei ole millään tavalla mahdollista että Jumala olisi olemassa, mutta se on silti vain tiettyjen ihmisten mielipide ja tietyn määrittely ja mittaustavan tulos. Viisas ymmärtää ettei ihminen vielä tiedä LÄHESKÄÄN kaikkea. Kaikkia tapoja tutkia ja testata asioita ei olla vielä keksitty. Miksi se on niin vaikea uskoa johonkin mitä ei ole sataan kertaan tieteellisesti todistettu? Se että haluaa ajatella avarakatseisesti, pohtia eri vaihtoehtoja ja avata oma mielensä kaikelle mahdolliselle ei tee ihmisestä typerää tai hörhöä. Joillekin kaikenlainen henkisyys on tärkeää ja asioiden pohtiminen muullakin tavalla kuin pelkällä järjellä. 

Kateus ja katkeruus

Kateus on kamala tunne. Samoin on katkeruus. Jospa jokainen yrittäisi olla tyytyväinen omaan elämäänsä eikä miettisi aina mitä se toinen saa enemmän, ja miten se toinen on onnellisempi ja miten sillä toisella on sitä ja tätä. Elämä ei ole aina oikeudenmukaista, ei myöskään mustavalkoista. Toisen ihmisen hyvinvointi ja onnellisuus ei ole itseltä pois. Päinvastoin onnellisuus lisää onnellisuutta. Viha ja katkeruus lisää vihaa ja katkeruutta. Saat sen mitä annat maailmalle. Jos annat sille vihaa, saat vihaa takaisin. Jos annat hyvää, saat hyvää. Haluatko oikeasti olla osa pahuutta ja negatiivisuutta..? Vai osa hyvinvointia ja onnellisuutta? Se on sinun itsesi päätettävissä kumpaa haluat tähän maailmaan antaa. Kumpaa asiaa viljelet elämässäsi.

Järki ja tunteet

Miten sen voisi selittää, jos joku ei tunnu oikealta niin ei se ole oikein. Ei kaikkeen tarvitse olla loogista selitystä eikä sitä tarvitse aina etsiä. Joskus riittää pelkkä tunne. Ihminen ei ole pelkkä mieli, ja ruumis... Itse en ainakaan halua elää liian "järkevää" elämää sillä se tekee kaikesta jotenkin kamalan tyhjää, onttoa ja yksitoikkoista. Kaikki luovuus, ja kaikki hauska häipyy kun etsit aina loogisen selityksen ja elät pitäisi ja pakko-elämää. Aivan kamala vaihtoehto ja sitäkin olen elänyt ja elän vieläkin enkä tiedä mitään hirveämpää.. Ei ihminen ole kokonainen jos hän ei osaa ottaa itseään kokonaisvaltaisesti huomioon vaan elää pelkästään järjellä. Ihmisessä on niin monta eri ulottuvuutta ja ne kaikki pitäisi ottaa huomioon eikä vain sivuuttaa osaa. Tunteet, vaistot, intuitio, kaikki kuuluu pakettiin. Nimenomaan tunteiden ja järjen pitäisi toimia yhteistyössä ei niin että jompi kumpi ottaa vallan. Lisäksi ihmisyyteen kuuluu hengellisyys. Sen osan osa sivuuttaa kokonaan. Se on myös tärkeä.

Masennus

Kyllä se vaan niin on että melkein joka kerta nämä masennuksen ja muiden mt-ongelmien vähättelypuheet ottaa koville. En voi käsittää miten osa ihmisistä ei voi ymmärtää sen olevan ihan oikea sairaus ja että masennus ei ole sitä ettei vain huvita nousta aamulla sängystä ylös, tai ettei vain huvita tehdä töitä.. Luulisi että kun nykyään on asiasta niin paljon puhetta ja julkkiksetkin nostavat oman sairautensa esille että ihmiset ymmärtäisivät. Onko se jotenkin hienoa olla ymmärtämätön ja suoraan sanottuna typerä? Googlen kautta saa siitä sairaudesta jo ihan tarpeeksi tietoa. Tänä aikana tietämättömyys tuollaisesta maailmanlaajuisesti miljoonia koskettavasta sairaudesta on pelkkää typeryyttä. Kun tunnettu tv-juontajakin on kertonut että pahimmillaan makasi keittiönsä lattialla ja huusi vakavassa tai psykoottisessa masennuksessaan, jolloin veljensä joutui viemään hänet väkisin mielisairaalaan, niin eikö se nyt kerro siitä ettei hänenkään tilanteensa ollut vain sitä ettei vain nyt huvita? Ja kun Tapani Kansa on kertonut kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään ja siitä miten siihen kuuluvassa vakavassa masennusvaiheessaan joutui psykiatrisella osastolla opettelemaan kävelemään uudestaan niin eiköhän se kerro aika paljon? Lievästä masennuksesta kärsivä voi kyetä tekemään töitä, mutta sairaus aiheuttaa silloinkin kärsimystä ja toimintakyvyn laskua. Kun kyse on vakavammasta tilasta ja jos masennukseen yhdistyy muu sairaus tai psyykehäiriö on työkyvyttömyys aika yleistä. Eikä kukaan työkyvyttömyyseläkettä minkään pienen ongelman vuoksi saa. 

Vituttaa suoraan sanottuna miten typerät ihmiset ovat aina eniten äänessä ja kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken. Asioista joista ei oikeasti tietäisi yhtään mitään. Ja kuinka helvetin kauan näistäkin asioista saa ihmisiä tiedottaa ennen kuin se tieto menee ihmisten kalloon? Tiedättekö että keskiajalla mielisairailta yritettiin manata sitä sairautta pois kun kuviteltiin että heissä on joku paha henki tai miten jossain vaiheessa mielisairaalassa mielisairaat kytkettiin kettingillä seinään kiinni. Tai että miten mielenterveysongelmaisia yritettiin hukuttamalla parantaa. Ja kaikkihan tietävät lobotomian. Senkin keksijä sai aikoinaan Nobelin palkinnon.. 40 ja 50-luvuilla mielenterveysongelmaiset myös rinnastettiin rikollisiin ja tämä näkyy edelleen mielenterveyshoidossa. Eli kuvitellaan, että koska se ongelma lähtee pään sisältä (oikeasti usein lapsuudesta) niin se ihminen itse sen ongelmansa itselleen kehittää eli hän on ITSE syyllinen tilaansa. Hänen pitäisi siis itse myös itsensä parantaa, usein vain "ottamalla itseään niskasta kiinni", "piristymällä" tai yksinkertaisesti vain lopettamalla laiskottelu! Jos näiden ongelmien ratkaisu olisi näin yksinkertaista niin miksi meillä sitten on psykiatreja, psykologeja ja psykiatrisia sairaanhoitajia? Ongelmathan ratkeaa sillä että ihminen vain piristyy ja ottaa itseään niskasta kiinni, lopettaa surkuttelemasta ja valittamasta ja lähtee vain kävelylenkille. Hyvin yksinkertaista, eikö vain? 

Jokaisella on oikeus olla onnellinen.. Onnellisuutta ei voi ostaa eikä sitä jaeta vain tietyille ihmisille. Sitä ei myöskään tarvitse ansaita. Sehän olisi täysin käsittämätöntä... Onko se muka niin että kun ihminen syntyy tähän maailmaan, pitää hänen ansaista olemassaolonsa ja onnellisuutensa? Tuntuu jotenkin niin käsittämättömältä että miten pahoja ja typeriä ihmiset ovat jos he oikeasti kuvittelevat että ihmisen pitää ansaita olemassaolonsa, että et ole ansainnut oikeutta olla olemassa ja olla onnellinen jos et koko ajan tee jotain. Miten sitten sairaat ja kehitysvammaiset jotka eivät kykene työelämään? Ovatko he vain menettäneet ihmisoikeutensa, ihmisarvonsa ja oikeutensa maailman tärkeimpiin asioihin nimittäin rakkauteen ja onnellisuuteen? Ihmisille opetetaan että et ole mitään jos et ole työelämässä, vaikka sulla olisi siihen syy. Ihmiset ovat jotenkin niin vaurioituneita henkisesti että he kuvittelevat että ihmisen pitää ansaita olemassaolonsa. Osa jättäisi köyhät ja sairaat kuolemaan nälkään koska heidän mielestään se on ihan oikein, koska se on vain "elämää", "vahvat selviävät luonnossakin". No me ihmiset olemme vähän kehittyneimpiä henkisesti. Meidän pitäisi kyetä huolehtimaan toisistamme, meidän pitäisi osata nousta tuon yläpuolelle. Emme elä enää keskiajalla tai kivikaudella jossa heikoimmat karsiutuivat pois... 

Yhteiskunnan pitäisi kehittyä koko ajan eteenpäin, sivistyneemmäksi ja armollisemmaksi, mutta osa ihmisistä jarruttaa tätä koska eivät ole kovin kehittyneitä henkisesti. He ovat jääneet maalliselle tasolle, vihaan ja katkeruuteen, kylmyyteen, rakkauden puutteesen ja vain yksinkertaisesti julmuuteen. He ovat valinneet vihan ja pahuuden. He eivät halua nähdä valoa ja rakkautta tässä maailmassa. He haluavat nähdä itsensä valtiaina, voimakkaina, kaikkivoipaisina. He korottavat itsensä Jumalan asemaan, vaikka ovat vain ihmisiä, heikkoja ja vajavaisia, aivan kuin kaikki muutkin. Kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja samanarvoisia. Kaikilla on ihmisarvo. Kaikilla on oikeus hyvään elämään. Tämän eteen pitäisi tehdä työtä eikä viedä kehitystä taaksepäin tai vain pahempaan suuntaan. Eivätkö ihmiset ymmärrä että yhden ihmisen hyvinvointi lisää sitä myös muissa? Miksi haluamme tehdä maailmasta pahemman paikan, miksi emme halua jakaa rakkautta ja valoa eteenpäin? Miksi emme halua että kaikki ihmiset voivat hyvin? Siksi koska maailmassa on ihmisiä jotka ovat valinneet pahuuden. Heitä ei voi muuttaa mutta heidät meidän pitää vain hyväksyä osaksi tätä yhteiskuntaa. Tärkeintä että itse tietää mitä asioita kannattaa ja tärkeintä että itse jakaa sitä rakkautta ja valoa maailmaan jonka tänne uskoo kuuluvan.

Sekaisin

Ärsyttää kun kaikki on sekaisin. Fyysinen terveys, psyykkinen terveys. Asuntokin on ihan sekaisin.. Ei vaan jaksa. Jaksoin mä kyllä tänään imuroida ja pestä vähän pyykkiä, vähän pyyhin pölyt. Siinä tämän päivän saldo. Ei ole kärsivällisyyttä odottaa että saan elämäni taas edes joten kuten kuntoon. Tai saakohan sitä enää koskaan. Välillä pelkään että en selviä edes seuraavaan päivään.. Niin mitä väliä jollain asunnolla on. Tai siis sillä että se on miellyttävän näköinen.. Ei kai mitään, mutta on sillä silti. Kyllä mä haluan mukavan ympäristön. Tuntuu ettei vaan voimat koskaan riitä siihen että saan elämäni kuntoon, aina jotain puuttuu ja on vialla. Voimat ei vaan riitä koskaan, enkä viitsisi koko ajan hampaat irvessä yrittää ja yrittää. Oon niin väsynyt välillä että ajattelen että haluan vain nukkua vähän aikaa. Miksi tää on aina niin lähellä läpimurtoa ja normaaliutta, aina kuitenkin se normaalius jää saavuttamatta. Koskaan, tai moneen vuoteen en ole siihen enää yltänyt kun siinä yhdessä vaiheessa luovutin vaikean elämäntilanteen takia ja kaikki on sen jälkeen mennyt aivan täysin päin persettä, koko ajan vaan alaspäin niin miten tästä enää nousee ja syytän siitä kyllä aika paljon yhtä henkilöä. Kai se halusi pilata munkin elämän samalla tavalla kuin oli omansa pilannut. Olin ihan tyytyväinen itseeni ja elämääni, sitten se paskiainen tuli ja pilasi kaiken. Kaikki on ihan sekaisin. Ihan kaikki. Mikään ei ole hyvin.. Kaikki on käännetty ihan päälaelleen, en tiedä enää kuka olen ja mitä haluan. Olen vain sekaisin.

Jos haluaa olla vapaa, pitää olla valmis lentämään.

Onnellisuus

En ikinä halua kyllästyä ja katkeroitua elämääni. Se on pahinta mitä ihminen voi itselleen tehdä! Aina on vaihtoehtoja. Jos ei konkreettisia niin asennettaan voi ainakin muuttaa. Toki on inhimillistä olla välillä väsynyt, kyllästynyt ja katkerakin, mutta jos se olotila jatkuu pitkään niin asialle pitää tehdä jotain. Se on ihmisen omalla vastuulla.

Mä tiedän mikä se tunne on kun sä koet olevasi kuin loukossa. Ei ulospääsyä. Elämä on helvettiä. Ei se ole niin... Sieltä kuopasta voi päästä ylös, mutta ihmisen pitää itse tajuta se ja tehdä muutos.

Miten tästä paskasta enää nousee ylös.. Kun tuntuu että on jo kaiken menettänyt ja elämänsä vessanpöntöstä vetänyt alas. Masennus on parempi ja fyysinen terveyskin vähän mutta silti on niin paljon tekemistä. Luultavasti tämäkin kesä menee vain lepäillessä. Välillä tekis mieli juosta jonnekin pois, pois näiden ihmisten luota jotka eivät näytä tajuavan yhtään mitään. Haluan elää todellisuudessa, en missään mielikuvamaailmassa.. Ja sitä varten mun on suostuttava aukaisemaan silmät ja oltava turvautumatta lääkkeisiin. Haluan tietää mitä totuus on, ja olen valmis näkemään sen. Näin en voi elää. En enää.

Niin ja kukaan muu ei voi neuvoa oikeaa tietä.. Enkä edes halua kuunnella enää mitään neuvoja. En mä tarvi niitä. Mä teen itse omat virheeni ja maksan niistä ja sitten taas toisaalta itse teen oikeat ratkaisut ja hyödyn niistä. Miksi eläisin elämääni niin kuin muut haluavat mun elämän tai kuuntelisin näitä jotka kuvittelevat tietävänsä mikä mulle on parasta? Ei ne elä tätä mun elämää eikä ne joudu maksamaan niistä mahdollisesti vääristä neuvoista jotka ne mulle antaa. Miksi ylipäätään antaisin kenenkään ohjailla mun elämää? En mä mikään pikkulapsi ole. Mulla on omat aivot ja oma harkintakyky ja päätäntävalta elämästäni. Joten mun puolesta ne kaikki neuvojat voi painua vaikka *piip*. On eri asia kuunnella neuvoja kuin noudattaa niitä sokeasti.. Kyllä muita ihmisiä on hyvä kuunnella, mutta ei liikaa. Toisaalta joissain asioissa ei muita ihmisiä tarvi kuunnella OLLENKAAN.

LAISKA

Kuka määrittelee sen milloin ihminen on laiska? Onko olemassa jotain laskukaavaa siihen. Esim. voimavarat jaettuna tekemisellä. Sitten jotkut viiterajat jonka perusteella määritellään laiskuus. Esim. 1-10 väli on laiskuus, kun taas 10-20 on normaali, ja sitten 20-30 on jo epänormaalia suorittamista. Pitääkö kaikkien ihmisten pyrkiä aina siihen keskijakaumalle ja onko siinä järkeä? Miksi pitää tehdä niin negatiivisia määritelmiä. Sitten osa ihmisistä on ihan paniikissa ettei kukaan vaan pidä niitä laiskana. Viisaat ei kyllä välitä, kun ne itse tietää mitä ne on tai on olematta. Tuntuu että välillä ei uskalla sanoa mitään joka vähänkään viittaisi siihen että olet laiska, koska osa tekee omat johtopäätöksensä esim. siitä jos sanot että "ei tarvi", "ei ole pakko", tai "miksi pitäisi". Nämä kertovat siis henkilön mahdollisesta laiskuudesta ja silloin ihmisen päälle pitää heittää vihkivettä ja lausua kymmenen ave mariaa että se parantuu. Tai jos olet sairauden vuoksi työkyvytön niin saat pelätä vielä enemmän. Ei kannata vähänkään puhua mistään että "kuka pakottaa", tai että "ei ole pakko". Osa vainoharhaisista ihmisistä määrittelevät sen niin, että sinä kun et ole töissä olet automaattisesti laiska ja kaikki sanomisesikin ovat merkkinä laiskuudestasi. "Hyi häpeä senkin laiska. Pois minusta se laiskuus, minä yritän todistella koko loppuelämäni etten varmasti ole laiska. Sitten vanhuksena mietin että mitä helvettiä olen koko elämäni tehnyt. Mutta ai niin, no onneksi en sentään ollut laiska. Olen ainakin todistellut itselleni ja maailmalleni etten varmasti ole laiska, nyt voinkin sitten levähtää ja pääsen taivaaseen." Amen.

Onnellisuus ei ole olosuhteista riippuvainen eikä nouse tai laske sen mukaan kuinka paljon rahaa ihmisellä on vaikka näin näyttävät jotkut olettavan. Esim. jos joku on vaikka pienipalkkaisessa työssä niin oletetaan heti, että on sillä varmaan kurja elämä kun niin vähän rahaa saa.. Ehkäpä se pienipalkkainen ei välitä rahasta niin paljon ja elää pienimuotoisesti ja on ihan onnellinen elämäänsä.. Ei kaikkien tarvitse saada omakotitaloa, vakituista työpaikkaa, kesämökkiä jne. Jotkut ihmiset ovat vähään tyytyväisiä. Mutta joidenkin on ihan hirveän vaikea ymmärtää sitä, että kaikki ihmiset eivät haaveile samoista asioista. Mä haluan vaan, että mut jätetään rauhaan eikä yritetä tuputtaa oman elämänsä reseptejä mulle, koska mä en halua elää niin kuin ne elää. Mä haluan elää niin kuin minä itse omassa sisimmässäni haluan. En halua elää muka-täydellistä elämää oikeasti sisimmässäni hyvin onnettomana ihmisenä. Koko ajan haaveillen jostain paremmasta, ja seuraavasta saavutuksesta, seuraavasta kesämökistä tai asunnon parannuksesta. Koko ajan peläten että mitä jos tämä kaikki minkä olen rakentanut sortuukin alas. Että mitä sitten tapahtuu. Koko ajan peläten työttömyyttä, sairastumista, sitä että ulkonäkö rupsahtaa, sitä että kumppani jättää, sitä että muut näkevät kuin huono ja heikko oikeasti olet. Mä en halua pelätä koko ajan enkä koko ajan miettiä mitä muut ihmiset ajattelee. Se ei ole elämää. Se on vankila!! Se on tekoelämää, teennäisyyttä ja valheellisuutta ja mä tiedän etten ole oikeasti sellainen ihminen. En ole koskaan ollut.

Ei voi syyllistää vain mielenterveysongelmaisia ja kieltäytyä näkemästä asioita jotka on pielessä koko yhteiskuntajärjestelmässä. Ei voi myöskään mielenterveysongelmainen itsekään kieltäytyä näkemästä omaa osuuttaan asioissa. En vaan tiedä että mikä on sitten normaalia. Kuinka hyvin pitää sopeutua että olet normaali. Eikö ole jollain tavalla sairasta sopeutua hyvin sairaaseen ympäristöön. Kyllä mä haluan sopeutua mutta en vain oman persoonallisuuteni ja arvoni uhraamalla.. Kaikilla on oikeus elää tässä maailmassa. Ei voi sanoa että sinä olet turha, koska et sopeudu ja nyt sut sitten jätetään täysin oman onnesi nojaan. Että mitä et sopeudu senkin hylkiö. Eikö mun ajatuksilla pitäisi olla jotain merkitystä? Enkö minä saa sanoa mitä mieltä olen tästä maailmasta ja miten täällä pitäisi toimia? Pitäisikö esim. sortoon suostua ja alistua. Pitääkö se hyväksyä? Sekö se tekee ihmisestä hyvän? Osa on jopa niin typeriä että ne yrittää opettaa sulle että sun pitää vaan alistua joka paikassa. Ei helvetti miten sekaisin ihmiset ovat. Ei ole vain kahta vaihtoehtoa, alistaa tai alistua. Elämä ei ole mustavalkoinen.

"Tiedän, että mitä syvemmin ihminen on kohdannut itseänsä, sitä vähemmän hänellä on tarvetta tuomita, kritisoida tai neuvoa muita. Omassa itsessäkin riittää nimittäin ihmettelemistä. Vuosien myötä mielessäni on kasvanut luottamus siihen, ettei minun tehtäväni ole ratkaista asiakkaani ongelmia, vaan tukea häntä ratkaisemaan ne itse. Suuri mestari, kuuluisa puusepän poika, on sanonut, että joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa myös paljon. Kuinka totta tuo onkaan. Sama ajatus voidaan lausua myös näin: Mitä suurempi tarve ihmisellä on tuomita toinen, sitä pinnallisempaa on hänen oma itsetuntemuksensa. Olen hitaasti oppinut, että jos osaa ja uskaltaa olla läsnä itsessään, syntyy kyky olla aidosti ja kokonaisvaltaisesti läsnä myös toiselle. Väitän, että minulla on tuo kyky. En sano tätä kehuskellakseni, en ole erityistapaus. Meillä kaikilla on mahdollisuus oppia olemaan läsnä itselleen ja toisille, kyky siihen on jokaisella. Se on saavutettavissa itsensä kohtaamisen kautta. Itseänsä taas voi kohdata vain rakkauden ilmapiirissä. Siksi voin sanoa, että tie toisen kohtaamiseen käy sen kautta, että on saanut osakseen rakkautta, siis saanut anteeksi. Sillä anteeksi saaminen on juuri rakkauden vastaanottamista." Tommy Hellsten, Uhanalainen ihminen.

Holhous- ja kontrolliyhteiskunta

Länsimaissa ihmiset toimivat ja elävät ulkoapäinohjautuvasti. Ei enää tiedetä mitä oikeasti halutaan koska ollaan vieraannuttu itsestä ja luonnosta. Sitten täytetään sitä tyhjiötä materialla ja se on loputonta koska ei tyhjyys sillä poistu.. Varsinkin Suomi on holhous- ja kontrolliyhteiskunta. Kuvitellaan että ihmiset on typeriä ettei ne itse tiedä eikä osaa mitään. Kaikki pitää opetella kirjoista ja ulkoa. Voit saada huomautuksen siitä jos kuivatat vaatteita parvekkeella niin että ne näkyy kaiteen yli, koska se on esteettisesti häiritsevää. Ihan kuin maailmassa ei olis isompia murheenaiheita.. Keskitytään juuri tuollaisiin pikkuasioihin ettei tarvitse korjata sitä mikä on OIKEASTI vialla. Harhautetaan itse ja muut kohtaamasta totuutta joka on ainoa jolla on väliä.

Hullu

Noilla lääkkeillä yritetään tehdä ihmisistä mahdollisimman tavallisia ja siinä ollaan onnistuttu ja samalla tehty mut niin onnettomaksi etten ole koskaan ollut niin onneton mutta kai se on "vain elämää". Mä en enää suostu syömään mitään lääkkeitä. Mielummin olen sitten vähän hullu kuin manipuloitu hullu. Ja anteeksi vaan mutta ei ne lääkkeet mitään auta. Ne vaan turruttaa sun aivot niin pehmeäksi että sun ajatuksia voidaan ohjata "terveempään"=tyhmempään suuntaan. Kaikista ihmisistä pitää tehdä palikka-aivoja. Mä en koe tarvetta rajoittaa mun ajattelua ja katsoa tätä maailmaa jostain ahtaasta näkökulmasta. Mä en ole tyhmä enkä mä tarvi ketään kertomaan mulle että mun ajatukset on vääriä. Ei ajatukset voi olla vääriä. Enkä mä koe tarvetta mennä johonkin kognitiiviseen terapiaan jossa "opetellaan uusia ajattelutapoja". Ei mun ongelmat johdu siitä että mä en osaa ajatella oikein. Ne ongelmat pitää kohdata ja ratkaista eikä lakaista maton alle tai laittaa laastaria päälle. Mä en ainakaan halua elää niin, mutta näköjään sitä ei ymmärretä. Ihan turha siis selittää. 

En tiedä voinko koskaan tavata niin järkevää terapeuttia joka olis samalla aaltopituudella. Jos se terapia on vaan jotain manipulointia jossa sulle kerrotaan että noin ei saa ajatella, että sä ajattelet liikaa tai liian monipuolisesti niin olkoon.. Lääkkeillä yritetään pehmentää sun aivot ja valmistella sut terapiaan jossa sut muka ohjataan oikeaan suuntaan. Oikeasti yritetään saada sut miettimästä sitä miten sairas tämä yhteiskunta on ja saada sut tätä kautta "toimivaksi jäseneksi yhteiskuntaan". Kellekään ei näytä tulevan mieleen että ehkä se masennus pitää käydä läpi? Että ehkä sillä on joku tarkoitus. Ehkä ne elämän kriisit pitää käydä läpi eikä turruttaa lääkkeillä. Ja sitten ne kuvittelee olevansa niin helvetin fiksuja ja väittää että sä oot vain hullu ja nauraa sun jutuille. Yksi psykoterapeutti vaan melkein huusi mulle että "nämä asiat on tosiasioita sun pitää ymmärtää!" Ja että "mulle sitten selitellä mitään". No minkä takia se on opiskellut terapeutiksi jos sillä ei ole minkäänlaista kärsivällisyyttä? Lähinnä tuntui silti että se halusi että mä vaan tottelen jotain käskyjä ja uskon kaiken mitä se sanoo. Ihan kuin mä olisin ollut joku pikkulapsi ja se olisi ollut joku opettaja joka kertoo sulle miten tässä maailmassa eletään. 

Haistakaa paska. Eikä haittaa vaikka olisin ihmisten mielestä ihan hirveä, hankala ja hullu. Olkoon sitten. "Epävakaat on hankalia, eivätkä kestä auktoriteettihahmoja". No mitä sitten? Pitäiskö kestää? Eiköhän se peruskoulu ollut jo tarpeeksi. Vieläkö sitä manipulointia ja asioiden hakkaamista sun päähän pitäisi jatkaa vielä aikuisena? Onko ihmiset jotain robotteja jotka toimii käskystä, jotka ei osaa ajatella itsenäisesti jotka menee vain eteenpäin eikä edes tiedä minkä vuoksi?? Minkä takia ihmisten tunteita ja ajatuksia ei uskota. Minkä takia ne pitää leimata hulluudeksi? Senkö takia että ne ajatukset ovat uhka tälle yhteiskunnalle joten se ihminen pitää leimata hulluksi niin että sä alat itsekin epäilemään kaikkia ajatuksia niin pahasti että kohta et osaa enää edes ajatella!?

Tyhmät ihmiset ei osaa etsiä syitä millekään. Jos ne näkee alkoholistin tai huumeriippuvaisen niin ne kuvittelee että se syy ja vika löytyy siitä ihmisestä. Ne ei osaa mennä yhtään pidemmälle siinä ajattelussa ja nähdä syy-seuraussuhteita. Fiksu ja ajatteleva ihminen ei syyllistä ihmisiä vaan yrittää löytää syyt asioille.

Jokainen on vähän hullu, se joka väittää päinvastaista valehtelee itselleen.. Mitä paremmin ihminen tiedostaa itsensä ja käytöksensä, sitä terveempi hän yleensä on. Narsistiset ihmiset on kaikkein sairaimpia koska ne elää jossain omassa kuvitemaailmassaan.. Heille totuudella ei ole väliä.. He rakentavat oman totuutensa. He eivät voi myöntää ja nähdä todellisuutta sellaisena kuin se on. Heidän maailmansa murtuisi palasiksi siitä koska he joutuisivat katsomaan omaa vajavaista peilikuvaansa.. He eivät olekaan maailman kauneimpia ja maailman parhaimpia vaan ihan tavallisia pulliaisia..Täysin samalla viivalla muiden kanssa. Se on kammottavaa heille. Eihän todellisuudella ole mitään väliä. Kumppanit ja ystävätkin halutaan muokata oman mielensä mukaiseksi. Ihan sama millaisia he oikeasti ovat, kunhan ne sopivat tämän narsistin maailmankuvaan. Jos et sovi sut heitetään sivuun tai jos heillä on ote sinuun alkavat he muokkaamaan sua ja kontrolloimaan käytöstäsi. Narsisti ei yritä mitään jos et anna sille lupaa, jos pakenet sen näköpiiristä tai laitat kovan kovaa vastaan eli et anna sille sitä mitä se haluaa eli lähdettä. Jos paljastat sen miten naurettavia ne ovat omassa tyhjyydessään. 

Niitä vastaan ei auta muu kuin henkinen vahvuus. Kun he huomaavat ettet taivu heidän manipulointinsa tai alistamisensa alle jättävät he sut rauhaan. Voivat ehkä selän takana puhua susta pahaa niin että kaikki alkaisivat ajattelemaan susta samalla tavalla kuin he, mutta eivät he enää yritä saada sua valtansa alle. Jos et pysty laittamaan heille vastaan niin ainoa asia mitä voit tehdä on juosta karkuun, lähteä paikalta pois, kadota. Joskus et voi kadota, silloin ainoa mitä voit tehdä on vahvistaa itseäsi henkisesti. Joskus sitä ei edes haluaisi uskoa millaisia ihmisiä tämä maailma päällään kantaa. Ihmiset on niin kieroja ja sairaita ettei normaali ihminen halua sitä uskoa. Se menee käsityskyvyn ulkopuolelle.. mutta ei ne asiat häviä sillä ettet halua todellisuutta kohdata. Kaikista parasta on että vahvistaa itseään. Tärkeintä on se mitä ITSE ajattelee itsestä ja tästä maailmasta. Sillä ei ole väliä mitä muut ajattelevat, koska ne ei elä tätä sun elämää. Sä itse kannat tätä sun päätä mukanasi joka paikkaan. Itsesi kanssa sun pitää elää ihan koko ajan. Itseä ei voi paeta. Et voi irrottaa päätäsi ja jatkaa matkaa. Se sama pää ja mieli kulkee sun mukana koko ajan.

Mä en oo mikään hankala ihminen vain sen takia että ymmärrän asioita. Mua on ihan turha enää kenenkään syyttää koska se syy ei ole koskaan suoraan kenessäkään.. Tää systeemi on mikä on. Jotain yksittäistä ihmistä ei voi syyttää siitä miten tää systeemi toimii. ja mitä järkeä on etsiä aina syyllinen ja sitten pestä kätensä asiasta. Ei se ole millään tavalla rakentavaa. Ei se ratkaise mitään ongelmia eikä elämä ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista.. Jokainen toimii niissä puitteissa mikä on mahdollista. Aina on vaihtoehtoja mutta ei yksi ihminen voi muuttaa koko maailmaa, eikä kaikkeen voi vaikuttaa..

Kun haet apua ja sulle tulee entistä huonompi olo niin kertoo aika paljon tästä Suomen terveydenhoidosta. Aika lailla tässä menettänyt uskoni ihmisiin vaikka niitä järkeviäkin ihmisiä on. Jostain syystä ne kusipäät vaan aina valikoituu just mun kohdalle ja alkaa ihan tosissaan kyllästyttämään. Kuinka monta kertaa ihmistä voidaan potkia päähän ennen kuin se ei enää hae apua enää ollenkaan.. Aika lähellä on nyt. Ehkä tavoite onkin olla mahdollisimman ilkeitä ja kusipäisiä niin ihmiset ei enää hakis apua. Sillä tavalla saadaan vähän jonoja vähennettyä. Ja mua ei pätkääkään kiinnosta enää että mitä ne ajattelee. Ajatelkoot mitä lystää musta. Mä en ala enää kuuntelemaan sitä nöyryyttävää puhetta, aivan kuin mä olisin joku aivovammainen ja aivan kuin mä en itse tietäisi mikä mulle on parhaaksi. Parasta olis kun sais lopullisen eläkkeen niin ei olis enää pakko käydä kuuntelemassa sitä joka kuukautista vittuilua siitä että olenko tehnyt taas tarpeeksi ja jos sitten olen niin saa jotain taputuksia päähän että hyvä tyttö. Ei tuollainen "apu" auta mitään! Siellä on koko systeemi ihan päin persettä. Ihmisiä pitäisi kuunnella ei neuvoa! Ei kaikki mielenterveysongelmaiset ole typeriä tai avuttomia. Ei kaikille tarvi opettaa jotain elämänhallintaa. Koko systeemi on niin kivikaudelta ja ihmisiä kohdellaan välillä kuin jotain rikollisia. Että ihan kuin olisit itse aiheuttanut tilanteesi olemalla vain niin typerä. Syömällä epäterveellisesti tai liian vähäisellä liikunnalla. :/ Tai kai mä olen vain itse syyllinen kaikkiin kaltoinkohteluihin mitä olen kohdannut. MUSSAHAN SE VIKA AINA ON!

Hyvinvointivaltio (?)

Täällä Suomessa ei ole mitään turvaverkkoa. Tai on mutta siinä on isoja aukkoja etkä todellakaan voi olla varma että joku sua auttaa kun olet hädässä. Siksi on pakko opetella tulemaan toimeen omillaan tai turvautumaan läheisiin. Niin karu on todellisuus. Kunpa ihmiset tajuaisivat sen. En kutsuisi tätä maata enää hyvinvointivaltioksi. Millainen hyvinvointivaltio jättää sairaat sairaalan ulkopuolelle, ei edes päästä lääkärille? Millainen hyvinvointivaltio kiduttaa työkyvyttömiä ihmisiä vuositolkulla antamatta niiden tarvitsemaa eläkettä? Kieltää terapian terapiaa tarvitsevilta? Jne. jne. esimerkkejä olisi useita. Tämä maa on hyvinvointivaltio harvoille ja valituille.

Ihmisoikeudet

Toista ihmistä ei voi omistaa. Se on täysin naurettava ajatus koska ihminen ei ole mitään OMAISUUTTA. Kannattaisi monen ihmisen tutustua ihan perus ihmisoikeuksiin joihin kuuluu vapaus. Ihminen on lähtökohtaisesti vapaa olento. Vapaa toteuttamaan itseään ja omaa tahtoaan.. Toki samalla pitää kunnioittaa myös toisen ihmisen vapautta ja omaa tahtoa, sekä yksilöllisyyttä jne. Eli samalla kun otat itsellesi ihmisoikeudet, niin samalla sun pitää myös kunnioittaa toisen ja toisten ihmisten oikeuksia. Kukaan ei voi vaan ottaa omia oikeuksia itselleen ja samalla rikkoa muiden oikeuksia! Mutta jos ihminen ei ole koskaan elämässään ollut OIKEASTI VAPAA, niin miten sellainen ihminen voisi kunnioittaa toisen ihmisen vapautta? Ei mitenkään, koska tälläinen ihminen ei edes tajua että jokaisella on oikeus elää kuten itse haluaa.

Elämän tarkoitus ei ole elää täydellisesti vaan TÄYDESTI ja virheitä tehden koska niistä oppii parhaiten. Enkä ymmärrä miksi ihmisen pitäisi muka osata ja tietää kaikki asiat heti. Ei kukaan synny valmiina. Ihminen kehittyy henkisesti koko ajan. Eikä tarkoitus ole myöskään istua rannalla valittamassa miten väärin ne muut elää vaan elää omaa elämää ja antaa muiden olla sellaisia kuin ne on, ja antaa niiden itse tehdä virheitä, antaa niiden itse valita elämänpolkunsa...

Ihan turha syyttää muita ihmisiä omista valinnoistaan. Kukaan ei ole pakottanut, ihminen on ihan itse VALINNUT. Kukaan ei tule sun kotiin uhkaamaan sua aseella ja sanomaan että on pakko tai että sun pitää. Kellään ei yksinkertaisesti ole oikeutta puuttua toisen aikuisen ihmisen elämään ja vapauksiin vaikka muuta väittäisivät. Jokainen ihminen on lähtökohtaisesti vapaa, ja oikeutettu toteuttamaan omaa yksilöllisyyttään muita loukkaamatta. Jokaisella on oikeus itse valita työpaikkansa, asuikuntansa, seurustelukumppaninsa, vaatetuksensa, ajatuksensa, mielipiteensä jne. Ja jos joku näitä oikeuksia loukkaa on ihmisellä OIKEUS puolustaa omia oikeuksiaan. Kukaan muu ei niitä oikeuksia puolusta. Ihmisen pitää ihan itse se tehdä.

http://www.amnesty.fi/tyomme/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/

Normi

Normiin pakottaminen tuhoaa ihmisen yksilöllisyyden ja persoonan.. Mitä on "normaali"? Onko se keskiverto ihmisistä? Miksi ihmisiä yritetään kontrolloida pakottamalla heidät normiin, elämään täysin normaalisti? Mitä vikaa yksilöllisyydessä on? Onko se uhka jollekin koska alkaa tuntua siltä. Herran Jumala jos ilmaiset vähääkään omaa mielipidettäsi ja yksilöllisyyttäsi niin kuolo korjaa sut. Pitää olla mahdollisimman hiljainen, näkymätön ja normaali ettet aiheuta ongelmia. Ihan kuin sussa olis jotain vikaa.

Kontrollointi ja pakottaminen ei ole auttamista. Se on vallankäyttöä. Ja mielummin vaikka kuolen tän sairauden aiheuttamiin komplikaatioihin kun annan kenenkään enää viedä mun vapautta (joka kuuluu ihan perusihmisoikeuksiin) pois. Vapaus ja valinta, niitä ei kukaan voi viedä multa pois. Ei edes lääkkeillä. 

Onnellisuus

Ei ihmiset näytä tajuavan yhtään mitään. Ne antaa olosuhteiden ohjailla niiden onnellisuutta ja heittäytyy avuttomaksi uhriksi. Kuvittelee että niille on vain jaettu huonot kortit elämässä, että ne ei voi tehdä asialle mitään, että ne vaan jää siihen kurjuuteen loppuelämäksi. Ihan kuin se että jos ihminen on onnellinen ja iloinen tarkoittaisi sitä ettei sillä olisi ollut mitään vaikeuksia. Se on oma valinta jos haluaa valita katkeruuden ja ikuisen uhrina olemisen. Ei se mua muuten häiritse mutta monesti tälläinen ihminen saattaa käyttäytyä sua kohtaan huonosti, ja pelkillä eleillä osoittaa että sä et ansaitse sitä hyvää mitä sulla on koska niillä ei sitä ole. Kuvittelevat kai että mä olen jotenkin saanut paremmat kortit tässä elämässä. En mä jaksa tälläisten ihmisten seuraa. Kun ne koko ajan antaa sun ymmärtää että et sä ansaitse mitään, ja usein hienovaraisilla eleillä että sä et edes ymmärrä miksi heti että miksi sulle tuli huono olo. 

Ei kai mua toisten ihmisten sisäinen elämä häiritse mutta pakkoko se on muihin purkaa? Osa ihmisistä ei vaan osaa arvostaa sitä mitä niillä on. Kun se on moneen kertaan tutkittu että onnellinen ihminen osaa arvostaa sitä vähääkin mitä sillä on kun taas onnettomalle ei riitä mikään. Ei mikään tavara koskaan riitä ja täytä sitä nakuttavaa tyhjyyden ja surkeuden kokemusta. Se ongelma pitää hoitaa siellä mielen alueella ja hyväksyä se että ketä ne on, ja se millainen elämä niille on jaettu. Kuvitteleeko ne että tässä elämässä asiat tarjoillaan niille hopealautasella? Ei se mene niin. Kuvitteleeko ne että onnellisuutta jaetaan vain tietyille ja harvoille, että niillä ei vain ole edes mahdollisuutta olla onnellinen? Ei ole niin. Ennen kuin ihminen antaa itselleen luvan olla onnellinen niin se ei voi olla onnellinen. Ja ennen kuin ihminen tajuaa että sillä on oikeasti mahdollisuus onneen niin niin kauan se kärsii.

Millä oikeudella ihmiset tulee tuomitsemaan mua? Mitä ne tietää mun elämästä? Ei paskan vertaa. Siksi onkin hauska naureskella miten surkea ihminen olen kun en sovi niiden rajoittuneeseen maailmankuvaansa. Kyllä mä pinnallisen ihmisen aidosta erotan ja pinnallisia en arvosta pätkän vertaa. Enkä sellaisia jotka näkee kaiken niin helvetin negatiivisesti. Ihmiset siis pääsääntöisesti pahoina ja syntisinä, niin että jos niiden elämässä on jotain vialla niin oletetaan että se johtuu siitä että se ihminen vain itse tehnyt jotain väärää, itse pilannut kaiken. Että aivan kuin joku rapa-alkoholisti olis päättänyt ryhtyä alkoholistiksi, syrjäytynyt nuori päättänyt syrjäytyä, tai pitkäaikaistyötön "päättänyt" vain huvin vuoksi olla tekemättä mitään. Järkyttävää miten irrallaan todellisuudesta osa on. Todellisuus on aivan jotain muuta kuin mustaa ja valkoista.

Heikompiosaisten pilkkaus on oikeasti säälittävintä mitä ihminen voi tehdä.. Jotkut varmaan menis kehitysvammaistenkin hoitolaan nauramaan että kattokaa nyt miten avuttomia nuo on ja mitä sossupummeja. Tälläinen olo tulee välillä siitä mitä kohtelua itsekin saa. Kyllä maailma on paha paikka.. Olen ollut järkyttynyt siitä mitä olen nähnyt kun silmät on auenneet. Tärisen, vapisen, sydän hakkaa enkä saa edes hengitettyä välillä. :´( Jotkut voi kuvitella että liioittelen mutta oikeasti en sitä tee. Osa ei halua edes myöntää kuinka paha paikka tämä maailma voi olla joten ne torjuu sen mielestään ja selittelee että se joka sanoo miten asiat on, on vaan hullu ja puhuu omiaan.. Ei oo niin, mä näen sitä mitä monet ei näe ja valitettavasti sitä pahuutta olen joutunut kohtaamaan ihan liikaa. Ja näen myös ketkä on niitä oikeita uhreja. Ihmiset osaa olla kieroja ja peittää oman sisimpänsä. Aito ihminen erottaa rehellisen ja aidon, hyväsydämisen ihmisen kierosta ja manipuloivasta, pahantahtoisesta ihmisestä.

Eilen illalla tajusin että olin tekemisellä ja suorittamisella yrittänyt "ostaa" tai ansaita ihmisarvoani. Ajatellut etten mä ole tärkeä eikä mulla ole mitään virkaa, tai ennen kaikkea OIKEUTTA elää jos mä en koko ajan tee jotain. Vaikka olisi diagnosoituja sairauksia niin silti olen kuvitellut että koko ajan on vaan pakko tehdä ja tehdä, ja ajoittain olen kuullut ja kokenut niin kuin joku olisi niskan takana koko ajan hönkimässä mun korvaan että "tee, tee" ja että "ei saa levähtää, ei saa levätä, on pakko vaan koko ajan tehdä". Et ansaitse lepotaukoja, et ansaitse lomia. Et mitään.. Ylipäätään ihmisarvosi on riippuvainen jonkun toisen ihmisen hyväksynnästä.

http://filosofianpuutarha.blogspot.fi/2014/04/ite-oot-syyllinen.html

Ihminenhän on itse aina syyllinen joka asiaan ja ongelmaan. Jos sulla on jotain vialla sun elämässä johtuu se vain siitä että olet vain syyllinen. Paha ja syntinen. Niin että häpeä ja mene sinne nurkkaan istumaan senkin pahainen pikkukakara. Näin kai ne lapset Suomessa kasvatetaan.. Ihmisistä tulee sitten täysin käsittämättömiä tunnevammaisia "ihmisiä". Minkäänlaista ymmärrystä ei tälläisillä ihmisillä ole yhtään mitään asiaa kohtaan. Kaikki ihmiset ovat vain jotenkin pahoja ja jos sä sanot että sulla on paha olla niin sulle vastataan että no mitäs sä olet tehnyt väärin. Eli se vika on aina sussa. Ei minkäänlaista objektiivisuutta eikä realistisuutta. Sä olet vain kaiken pahan alku ja juuri ja piste. Ei kannata edes keskustella asiasta, koska näiden ihmisten mielestä ei ole mitään keskusteltavaa. Kaikki asiat vain jotenkin "ovat". Ja jos sä haluaisit purkaa omaa pahaa oloasi niin se on valittamista. "Mitä sä siinä valitat ja vingut". Mihinkään asiaan ei ole selitystä eikä syytä. Elämä on mustavalkoista ja yksinkertaista eikä vaihtoehtoja ole. Sä olet joko paha tai hyvä. Sun pitää valita ja pahasta olosta puhuminen on säälittävää valittamista.. Heikkous ja herkkyys on kiellettyä ja häpeällistä.

Hullu maailma missä hullut ihmiset kuvittelee olevansa terveitä ja syöttävät sitä omaa sairasta todellisuuskäsitystä muille ihmisille "totuutena". Että usko tämä tai olet hullu. Jos sanot että tämä maailma on sairas niin sä olet "negatiivinen" jne. tai masentunut tms.. Vain sen vuoksi että näet todellisuuden sellaisena kuin se on. Mä en voi sille mitään että osa ihmisistä elää jossain harhakuvitelmissaan eivätkä kestä totuutta.. En mä ala muuttamaan mun ajatuksia ja mielipiteitä vain sen vuoksi että ne haluaa pitää kiinni omista mielikuvistaan. Tai haluavat kiinnittää huomion vain pintaan ja pinnallisuuteen.. ja leikkiä että kaikki on hyvin. Siinäpä kiinnittävät huomion pinnallisuuteen, ei kiinnosta mua. Kunhan eivät tunge sitä omaa ahdaskatseista maailmankuvaansa mulle. Jokainen saa ajatella kuten haluaa! Kukaan ei voi toiselle sanoa että sä ajattelet väärällä tavalla, ajattele tällä tavalla kuin minä.

Kusipäiset ihmiset haluaa että kaikki on yhtä kusipäisiä. Sun pitäis vaan lakata välittämästä ihmisistä ja ihmisten tunteista ja siitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Tai lakata välittämästä siitä että sua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Pahinta on jos se syyttävä sormi osoitetaan suhun, että sä voit huonosti koska SINÄ olet tehnyt jotain väärin. Sun elämäntavat ovat pielessä tai sä ajattelet väärin, sä vain olet vääränlainen. Sä voit huonosti koska sussa on jotain VIKAA. Se että sä reagoit kaltoinkohteluun ja valtavaan epäoikeudenmukaisuuteen on sun vika. Miksi itket, miksi olet surullinen, miksi olet masentunut. MIKSI, MIKSI, MIKSI. Ja näin keskittymällä vain siihen miten ihminen reagoi sivuutetaan se oikea ongelma, oikea syy. SUN PITÄÄ VAAN MUUTTUA.

Kusipäät haluaa muuttaa kaikista ihmisistä kusipäitä. Niiden maailmassa ei ole herkkiä ihmisiä. Herkkä on yhtä kuin heikko ja sehän ei käy. Joten sun pitäisi vaan kovettua ja "reipastua". Kyllä itseään olisi hyvä oppia puolustamaan ja sanomaan oma mielipiteensä mutta ei kenenkään tarvi muuttua yhtä ilkeäksi kuin osa ihmisistä on. Ilmeisesti niiden maailmassa on vain heikkoja ja vahvoja. Jos sussa on herkkyyttä on se ehdoton nou nou ja sun pitää kovettaa itsesi ja poistaa herkkyytesi koska se ei vaan käy. On pakko olla vahva ja pakko pärjätä. Herkkyys ei sovi kuvioon. Herkkyys on vain haitta ja vika.

Kertokaa mulle mitä mun pitää ajatella niin olen teidän orjanne.. Sanokaa että saan ajatella kuten haluan ja olen vapaa.. Sanokaa että mun ei tarvitse rajoittaa ajatusmaailmaani ja näkökulmaani ja sanokaa ettei mun tarvitse kieltää kaikki joka on sen raon ulkopuolella niin olen vapaa.. Koittakaa heittää niitä verkkoja mun päälle ja mä taistelen vastaan. Kertokaa mulle kuka mun pitää olla ja mä olen päinvastaista. Kertokaa ketä palvoa ja ketä vihata, mä en ota osaa siihen. Koittakaa rajoittaa olemistani ja ihmisyyttäni ja kiroan teidät manalaan. Minä en ole teidän orjanne, en ole kenenkään ihmisen enkä valtion orja. Olen ihminen. Olen lähtökohtaisesti vapaa ja rajoittamaton, sitoutumaton vapaa ihminen, yksilö joka ajattelee ja elää itsenäisesti. Olen olento tässä maailmankaikkeudessa, osa tätä maailmankaikkeutta. Osa elämää, yksi palanen yhtälössä, mutta en väline enkä ratas oravanpyörässä. Olen vapaa.

Kun elämä on energiaa niin masennus on jähmettynyttä energiaa. Kuin musta pyöreä jähmettynyt energiapallo.. Masennus on käytännössä kuolema. Elämän ja liikkeen kuolema. Siksi masentunut ihminen usein jähmettyy paikalleen, lamaantuu, eikä jaksa liikkua. Koska elämä on energiaa niin jähmettynyt energia pitää ymmärtää oikeaksi tilaksi, oikeaksi sairaudeksi. Se on ihan totta, ei mitään mitä ihminen keksii päästään.. Mielessä ja sielussa ihminen kuolee.. Ulkopäin hän voi näyttää toimivaltakin, jos ei ole ihan lamaantuneessa tilassa, mutta käytännössä se on kuolema. Se on hengen ja energian kuolema.

Mä en usko että ihmiselle annetaan kannettavaksi enempää kuin mitä se jaksaa kantaa. Jos vain jaksaa uskoa itseensä ja siihen että kyllä asiat selviää ja mä selviän tästä niin jollain tavalla sitä selviääkin. Vaikka lopputulema ei ehkä olisi sitä mitä toivoisi niin on se kuitenkin sitä mikä on sulle tarkoitettu.. Koska kaikkea, et lähellekään kaikkea voi valita tässä maailmassa. Et sä voi valita sun elämää. Et sä voi valita mihin maahan tai millaiseen perheeseen synnyt tai millaisen geneettisen perimän saat. Et voi valita. Voit valita ainoastaan sen miten sä pelaat niillä korteilla jotka sulle on valittu. Koska ihminen ei ole mikään maailman napa ja kaikkivoipa.. vaikka osa omassa harhaisuudessaan ja egoistisuudessaan näin uskookin. Minkä takia pitää taistella todellisuutta vastaan? Eikö järkevintä olisi hyväksyä se? Ei hyväksyminen tarkoita luovuttamista, ei lähellekään. Se tarkoittaa heräämistä.. Heräämistä todellisuuteen. IHMINEN EI VOI VAIKUTTAA KAIKKEEN. Mitä nopeampaa oman pienuutensa ja vajavaisuutensa hyväksyy (huom. tämä ei ole urhiutumista) niin sitä paremmin ihminen voi ja sitä paremmin hän myös sopeutuu tähän maailmaan ja ihmisten pariin. 

Yleensä ne joilla on ongelmia ihmisten kanssa, on myös iso ego. Iso ego voi tarkoittaa myös sitä että sä kuvittelet olevasi pienempi kuin oot. Egon työtä sekin on. Ja sitten taas toisella tavalla ison egon omaavat paisuttelevat omia kykyjään ja kuvittelevat olevansa täysin kaikkivoipaisia. Kuvittelevat että pelkällä tahdonvoimalla sä voit muuttaa kaiken ja ihan kuin ympäristötekijöillä ei olisi mitään merkitystä siihen millaiseksi ihminen kehittyy ja miten hänen elämänsä etenee. He yksinkertaisesti kuvittelevat että kaikki alkaa ja päättyy itseen. Että millään ulkoisella ei ole mitään merkitystä. Kaikki on vain itsestä kiinni. No ihan hyvä ajatushan se on, että on oman itsensä herra, mutta kun tämän asian paisuttaa suhteettomiin mittasuhteisiin niin kuvittelee ihminen, että hän on kaikkiin maailman ongelmiin syyllinen, ja että jos hänellä on joku asia huonosti niin se johtuu YKSINOMAAN siitä että hän on tehnyt jotain väärää, samoin jos hän menestyy niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä että hän on niin hyvä. Osa ihmisistä kokee tarvetta syyllistää muitakin ihmisiä, koska he ihan oikeasti kuvittelevat että ihminen voi vaikuttaa kaikkeen ja jos sulla on joku asia pielessä elämässäsi niin se johtuu vain siitä että olet tehnyt jotain väärää. Eikö tälläisillä ihmisillä ole mitään suhteellisuudentajua? Kyllä maailman näkeminen sellaisena kuin se on, realistisesti on erittäin tärkeää jos haluat pärjätä tässä elämässä.

"3. Rakkaus asenteena

Rakkaus ei ole ensisijaisesti suhde johonkin tiettyyn henkilöön; rakkaus on asenne, ihmisen koko luonnetta sävyttävä suhtautumistapa maailmaan. Jos ihminen rakastaa vain yhtä ainoata toista ihmistä ja on välinpitämätön muita kanssaihmisiään kohtaan, hänen rakkautensa ei ole rakkautta vaan pelkkää biologista liittymistä tuohon toiseen henkilöön tai sitten itserakkautta laajennetussa muodossaan. Kuitenkin useimmat ihmiset kuvittelevat, että juuri kohde määrää rakkauden eikä kyky rakastaa. "

"Lähimmäisenrakkaus on rakkautta samankaltaisten kesken: mutta vaikka me olemme samankaltaisia, emme aina ole samassa asemassa; sikäli kuin me olemme inhimillisiä olentoja, olemme kaikki avun tarpeessa. Tänään minä, huomenna sinä. Mutta tämä avun tarve ei merkitse sitä, että toinen on avuton ja toinen mahtava. Lähimmäisenrakkaus on ensi kädessä avuttoman rakastamista, puutteessa olevan rakastamista, vieraana vaeltavan rakastamista. Vasta silloin alkaa olla kysymys tosi rakkaudesta , kun rakastetaan niitä, joista ei ole mitään hyötyä. Tuntiessaan myötätuntoa avutonta kohtaan alkaa ihminen tuntea rakkautta lähimmäistään kohtaan; itseäänkin rakastaessaan ihminen rakastaa avun tarpeessa olevaa, heikkoa ja epävarmaa inhimillistä olentoa. Myötätuntoon sisältyy tietoa ja tunne yhtäläisyydestä."

http://www.kirkkonummenseurakunnat.fi/data/liitteet/rakkaus_taitona.pdf

Ihmiset joskus esittävät epäitsekästä, tai kuvittelevat oikeasti olevansa epäitsekkäitä, koska uhrautuvat. Heidän mielestään hyvä ihminen uhrautuu kaikille ja kaikkeen.. Uhraavat ITSENSÄ. Aivan kuin heillä ei olisi mitään merkitystä. Aivan kuin he itse olisivat täysin arvottomia. Että he ansaitsevat oikeuden elää vain kun koko ajan antavat ja antavat. He itse eivät omasta mielestään ansaitse mitään, yhtään mitään.. Salaa he kuitenkin vihaavat niitä ihmisiä joille uhrautuvat. Hehän kuvittelevat että joku on pakottanut heidät uhrautumaan. He ovat vihaisia niille joille antavat koska nämä ihmiset joille he uhrautuvat EIVÄT KOSKAAN VOI ANTAA HEILLE SITÄ RAKKAUTTA MIKÄ HEILTÄ SYDÄMESTÄÄN PUUTTUU. ELI RAKKAUS ITSEÄ KOHTAAN. Kukaan muu ei voi tätä tyhjää aukkoa täyttää. Se on täysin mahdotonta. Kukaan ei voi tälläistä ihmistä rakastaa tarpeeksi. HEIDÄN PITÄÄ ITSE RAKASTAA ITSEÄÄN. Ei toinen yksinkertaisesti voi täyttää sitä tyhjyyttä mikä sen toisen ihmisen sisällä on. Jokainen on ihan itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan. Ylipäätään jokainen on pääsääntöisesti vastuussa itse itsestään, näin se vain menee. On hirveän suuri vääryys että tervettä itsekkyyttä pidetään kielteisenä asiana. Ja tähän syyllistämiseen saattavat ottaa osa nekin joiden pitäisi auttaa koska pitävät virheellisesti tervettä itsekkyyttä epäterveenä omien haavojensa vuoksi. 

Aina ei ole pakko jaksaa, ja se ei tee kenestäkään mitään luuseria tai luovuttajaa. Miksi ihmiset jakaa tän maailman kahtia, ei siinä ole mitään hienoa. Ei maailma ole mustavalkoinen. Olisi hyvä nähdä elämän kaikki värit... ja kaikki tunteiden kirjot, kaikki ihmisyyden puolet. Ennen kaikkea, ihminen saa olla ihminen, inhimillinen, heikko ja vajavainen ihminen. Siinä ei ole mitään vikaa.

131 miljoonaa ihmisistä kärsii masennuksesta, depressiosta siis joka on sairaus, mutta silti osa ihmisistä itsepintaisesti väittää että se ei ole sairaus, eikä se heikennä ihmisen toiminta- tai työkykyä. Kaikki jotka ovat sairauslomalla tai määräaikaisella tai lopullisella eläkkeellä sen vuoksi ovat vain sossupummeja tai laiskoja. Lääkärit vaan huvin vuoksi kirjoittaa sairauslomia ja eläkkeitä ja Kela ja vakuutusyhtiö huvin vuoksi tai tyhmyyttään ilmeisesti myöntää niitä. Koska tämä yhteiskuntahan tietysti haluaa että kaikki ihmiset vaan makaavat kotona tekemättä mitään, vai? On ihan turha puhua järkeä sellaisen ihmisen päähän jota sillä ei ole tai joka ei vaan halua ymmärtää. Sama kuin hakkais päätä seinään, eikä ne ihmiset ole edes sen arvoisia, ei ainakaan minun silmissäni. Olen niin kyllästynyt selittelemään mun elämääni ihmisille. Mun ei pitäisi joutua tekemään sitä, ei ainakaan idiooteille. Ja jos mulla on välillä hyviä päiviä, ei se tarkoita että mä olisin parantunut ja pystyisin heti palaamaan työelämään. Ihan tiedoksi vaan.

http://www.huffingtonpost.co.uk/danny-baker/depression-support_b_5016301.html?utm_hp_ref=fb&src=sp&comm_ref=false

Ei ihminen parane kenenkään toisen aikataulussa. Paranemiselle ei voi laittaa jotain aikarajaa, eikä psykiatrisessa hoidossa voi olla mitään tulostavoitteita! Jos kuntoutustukiakin, määräaikaisia eläkkeitä kirjoitettaisiin ja myönnettäisiin pidemmäksi aikaa heti alussa niin ihminen ehkä pystyisi antamaan itselleen tarpeeksi aikaa toipua ja levätä koska monet ovat kamppaileet sen olonsa kanssa vuosikausia. Joten sitten kun he uupuvat tai masentuvat niin siitä paranemiseen ei riitä välttämättä vuosi. Jos sulle on vuodeksi kirjoitettu kuntoutustukea niin sä saat koko ajan pelätä että milloin se loppuu ja milloin on hoitokokous jossa päätetään haetaanko jatkoa, eli se jatkon hakemisen päätös pitää tehdä mielellään väh. 3kk ennen jo myönnetyn kuntoutustuen loppua. Eli jo puolen vuoden kuntoutustuella olon jälkeen saat alkaa pelkäämään että paranenko mä ja mitä jatkossa tapahtuu. Ei mitään järkeä siis.. Vähintään kaksi vuotta pitäisi se kuntoutustuki olla että ihminen pystyisi ihan kunnolla hellittämään ja antamaan itselleen sen ajan toipua mitä se OIKEASTI tarvitsee. 

Se ei ole laiskottelua vaan ihan oikeasti toipumista. Lisäksi kuntoutustuellahan voi osallistua erilaisiin kuntoutuksiin. Miten sä ehdit vuodessa antaa itsellesi ensin aikaa toipua ja sitten vielä osallistua johonkin kuntoututukseen jossa sun toimintakykyä yritetään nostaa? Et mitenkään. Tottakai se toipumisaika on yksilöllistä, mutta jos kyseessä on vaikea sairaus tai sairauksia niin siihen pitäisi kyllä ihmiselle antaa tarpeeksi aikaa parantua ja kuntoutua. Se on hyödyksi myös yhteiskunnalle. Pitäisi tehdä päätöksiä pitkällä tähtäimellä eikä aina vain pihistellä kaikessa, joka pitkässä juoksussa tulee kalliimmaksi. Eikä ihmistä auta se että sitä koko ajan hoputetaan, että no etkö sä ole jo kuntoutunut, ja etkö sä jo jaksa tehdä sitä ja tätä. Mitä se patistelu auttaa? Ei mitään, ellei sitten oleteta että se ihminen ja ihmiset ovat pohjimmiltaan jotenkin laiskoja ja yhteiskunnan pitää heitä kurittaa ja kontrolloida! Toisin sanoen, ihmisiin ei uskota. Joten tärkeintä on että ihminen itse uskoo itseensä.., vaikka kukaan muu ei sitä tekisi.

Jos joku kuvittelee että se suorittaminen tekee ihmisestä jotenkin "hyvän" niin on aika väärässä. Ei se muuta tee kuin sotkee koko elimistön toiminnan. Hormonijärjestelmä, kaikki menee aivan sekaisin jos et kykene antamaan itsellesi sitä lepoa mitä tarvit ja jos koko ajan painat 110 lasissa. Ei ihminen yksinkertaisesti jaksa sellaista, sä olet sitten koko ajan väsynyt ja onko se sitten jotenkin hienoa? Typeryyttä se on, ei mitään muuta. Olla siis huomaamatta kehon varoitussignaaleja silloin kun se niitä antaa. Tää tehokas suorittamiskulttuuri on vaan niin sairas, että se ottaa ihmisestä viimeisetkin pisarat irti ja sitten heittää sut syrjään kun et enää jaksa. Varmaan tavoitteena onkin se että ihminen sitten vanhempana, työn uran päätytyttyä kuolee työntekemiseen niin se tulee sitten yhteiskunnalle halvemmaksi, kun ei tarvi eläkkeitä eikä vanhusten hoitoa maksaa. Että ihan tosissaanko joku ajattelee että tää yhteiskunta haluaa sun parasta? Ei se halua eikä sitä kiinnosta.

Osa ihmisistä ei tule koskaan sua hyväksymään sellaisena kun sä olet. Aivan sama miten päin sä olet tai hypit. Tai voi ne hyväksyä jos poistat itsestäsi tiettyjä persoonallisuuden piirteitä ja olet joku muu ihminen. Eri asia onko se kovin järkevää. Osa on myös susia lampaiden vaatteissa. Että et edes heti tajua miten julmia he ovat.. Sitten kun ymmärrät niin tajuat miten typerä olet ollut kun olet heidän hyväksyntää hakenut. En mä ala enää muuttumaan kenenkään ihmisen vuoksi. Ei mun tarvi koska mä en koe että mussa on mitään vikaa vain sen vuoksi että osa ahdasmielisistä ja ymmärtämättömistä ihmisistä ei minusta pidä.. Koska he ei näe itsessään mitään vikaa, se vika on aina kaikissa muissa. Niin pitäisikö mun ihan oikeasti olla hyväksymättä itseäni vain sen vuoksi että ne on niin ahdasmielisiä? Ei tarvi.. Onneksi on joitakin jotka antaa mun olla se kuka oikeasti olen ja jotka jopa pitävät minusta _omana itsenäni_.

Kärsimys

Mä en ehdi edes ajatella tai tehdä mitään kun kuulen jo päässäni syyllistävän ja arvostelevan äänen. Eli olen koko aikaisessa lannistuneessa tilassa. Ihan sama mitä mä teen niin se syyttävä, melkein sadistinen "yliminä" on toimessa. En mä saa pitää hauskaa, mulla ei saa olla hauskaa enkä varsinkaan saa nauttia elämästä millään tavalla. Pitää vaan kärsiä, koska ilmeisesti olen niin syntinen ja paha. Niinhän mulle on opetettu, jos ei aina suoraan niin sitten alitajuisesti siirtäen niitä omia asenteita eteenpäin. Sinä syntinen paha kakara, piiskaa itseäsi joka päivä että sinusta tulee kunnollinen ja kunniallinen ihminen. Mitä enemmän itseäsi piiskaat ja mitä enemmän yrität niin sitä "parempi" ihminen susta tulee. Et sinä ansaitse lomia, et mitään taukoja. Raakaa työtä vaan, kaikki muu on turhaa hömpötystä. Tunteikaan et saa näyttää, etkä varsinkaan heikkoutta. Herkkyyskin on vi**u kielletty. Mitä se sellainen on, hömpötystä sekin on. Elämä on vain eloonjäämiskamppailua, verta, hikeä ja kyyneleitä ja kaikki muu on turhaa!! Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat, ja marttyyriviitan harteillesi. Hautaankin voi sitten kirjoittaa "kova työmies/nainen". Kyllä tää suomalainen kärsimys-kulttuuri on ihan sairasta.

Ne ihmiset jotka väittää sulle että älä usko itseesi, usko minuun on niitä jotka yrittävät jollain tavalla hyötyä sinusta.

Ei ole tervettä kuvitella että voi vaikuttaa kaikkeen. Ei ihminen voi valita sitä elämää mitä se saa. Niin kuin sanotaan niin sun pitää vaan pelata niillä korteilla mitä sulle on jaettu. Tottakai ihminen voi vaikuttaa elämäänsä, mutta ei silti kaikkeen, kaikkea ei voi hallita. Ihmisen pitää osata olla tietyllä tavalla nöyrä elämän edessä ja tajuta oma pienuutensa. Se on tervettä, se on todellisuutta. 

Tietyille ihmisille ei riitä mikään mitä sä teet. Sun pitäisi aina yrittää lisää, koskaan ei ole tarpeeksi. Ei vaikka juoksisit maailman ympäri, tekisit kaikki mahdolliset asiat, saavuttaisit kaikki diplomit jne. Vaikka työskentelisit niin kovasti että tappaisit itsesi siihen työntekoon, senkin jälkeen sulle naurettais että ei se mitään osannut eikä tehnyt.. laiska se on. Siksi niiltä on turha mitään hyväksyntää hakeakin. Sä tapat itsesi siihen hyväksynnän hakemiseen, pikku hiljaa, pala palalta kunnes jäljellä ei ole kuin tyhjä kuori. Joten haen sen hyväksynnän vain kahdesta paikasta, korkeammalta voimalta ja itseltäni. Se riittää. Enempää et saa vaikka hakisit. Osa ihmisistä on kykenemättömiä rakkauteen. Miten antaa sellaista mitä ei ole? Jos ihmisellä ei ole rakkautta muita ihmisiä kohtaan ei sitä siltä saa. Jos ihmisellä ei ole rakkautta itseään kohtaan, ei se sitä voi antaa. Ei ole mitään annettavaa. Ei mitään.

Mä tarvin ajoittain sellaista täydellistä omaa rauhaa. Omaan rauhaan vetäytymistä että mä voin miettiä asioista ja mä en kestä jos joku silloin rikkoo mun rauhan ja pyytää mua jonnekin. Mä tarvitsen akkujen latausta, hidastamista ja pysähtymistä että mä jaksan taas. Eikä siinä ole mitään väärää!! Se ei ole laiskuutta tai typeryyttä tai omituisuutta.. Niin kuin osa ymmärtämättömistä ihmisistä ajattelee. Mä en ymmärrä (eli ymmärtämätön tietyllä tavalla olen itsekin) miten ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen on joillekin niin vaikeaa. Kamalan raskasta yrittää olla sellainen kun olet jos joku läheinen ihminen ei hyväksy sua omana itsenäsi eikä anna sun olla sellainen kuin olet. Aina pitäisi olla vain jotenkin vahva. Kaikki heikkous ja herkkyys on jotain kamalaa joka pitää piilottaa. Mä en pysty niitä piilottamaan koska en halua että musta tulee yhtä keinotekoisen vahva kuin niistä jotka omaa heikkouttaan häpeävät.. Jos ne sitä multa vaatii niin tekis mieli sanoa kirosana. Mä en ala muuttumaan kenenkään ihmisen takia. MÄ SAAN OLLA SE JOLLAISEKSI JUMALA MUT ON LUONUT.

Se on niin hullua kun osa ihmisistä kattoo sua nenän päätä pitkin kun et ole sellainen kuin ne haluaa sun olevan, ja sitten sä tulet entistä epävarmemmaksi. Ainoa keino päästä siitä epävarmuudesta on tulla itsevarmemmaksi, siis varmemmaksi siitä kuka oikeasti olet. Eikä niin että muutut sellaiseksi kun se sua hyväksymätön ihminen haluaa. Se olisi itsemurha. Joskus pitää etäännyttää itsensä niistä jotka sua ei hyväksy, oli se sitten kuinka läheinen ihminen vaan. Mun ei pidä hyppiä päälläni ja tehdä jotain sirkustemppuja vain sen vuoksi että ihmiset hyväksyisi mut.. Se ettei joku ihminen hyväksy mua ei tarkoita ettäkö _mussa_ olisi vikaa. Se tarkoittaa vaan sitä että se toinen ihminen ei hyväksy itseään täysin ja omia huonoja puoliaan. Kun se näkee sussa ne puolet joita se ei itsessään hyväksy niin sillä nousee inho ja ärsytys. 

Sinä muistutat sitä ihmistä kaikesta siitä mitä hän itsestään haluaisi poistaa ja siitä minkä hän on itseltään kieltänyt. Kaikista pahinta on jos sä oikeasti alat uskomaan näitä ymmärtämättömiä ihmisiä. Että sä alat miellyttämään niin kovasti että unohdat sen kuka oikeasti olet. Niin kuin se toinen ihminen olisi sua korkeammalla ja sua arvokkaampi. Että sen toisen ihmisen toiveet ja halut olisi tärkeämmät. Ei sulla ole väliä ja merkitystä, sä olet vain joku tavara tai omaisuus jonka tämä toinen ihminen haluaa pitää itsellään ja muokata itselleen sopivaksi. Ja voi olla että kun sä alat miellyttämään niin tämä ihminen alkaa halveksimaan sua vielä enemmän. 

Miksi me tehdään näin itsellemme? Miksi me muutetaan sitä ketä me ollaan että muut hyväksyis meidät. Miksi osa ihmisistä on niin itsekkäitä että ne mielummin ulkoistaa omat pelkonsa ja heikkot kohtansa kuin kohtaisi ne? Olen jo kauan huomannut että osa itsensä liian vahvaksi ja "kunnolliseksi" korottaneet ihmiset eivät voi suorastaan sietää mua. Ne halveksii mua. Mä näen sen niiden käytöksestä, niiden on vaikea olla mun kanssa ja vaikea hyväksyä mua. Mä muistutan niitä niiden omasta heikkoudesta (jonka ne on itseltään kieltäneet) niin paljon. Kuka se hullu oikeasti on.. Näyttää niitä diagnosoimattomia hulluja olevan joka puolella.

Miten sitä antaisi itselleen luvan olla onnellinen ja positiivinen. Mitä positiivista mukavaa tekemistä sitä vois keksiä? Välillä tulee ihan kamala tarve saada jotain positiivista mukavaa itselle koska pyörin siinä itsesäälissä ja vihassa niin paljon. Tv-komediat on ihan hyvä vaihtoehto. Toinen voisi olla se että menee kaupungille ja ostaa jotain pientä kivaa itselleen, tai käy vaikkapa kahvilassa. Jotain pientä. Ongelma on vaan ollut se ettei ole sitä aiemmin sallinut itselleen. Silloin on aika vaikeaa olla hyvällä päällä. Kaikki kun johtuu jostain. Kukaan ei ole vihainen tai negatiivinen ilman syytä. Kukaan ei synny vihaisena tai ole perusluonteeltaan vihainen. Osa ihmisistä kriisitilanteissa tai vaikeassa tilanteessa kehittää sen vihakuoren ja ärsytyksen päälle. Mulla se ainakin on ollut selviytymiskeino pienestä lapsesta, tai ehkäpä enemmänkin reaktio epäoikeudenmukaisuuksiin ja pahaan oloon, mutta sitten taas kun olen tasapainossa olen kaikkea muuta kuin sellainen. En ole koskaan harrastanut mitenkään erityisemmin esim. toisten ihmisten arvostelua ja haukkumista huvin vuoksi, en edes pienempänä. Yleensä, tasapainoisensa en koe tarvetta nostaa itseäni muiden yläpuolelle koska tiedän ettei se ole tervettä.. ja osaan pitää egoni ns. aisoissa. Ja usein ihmetyttää miten osa ihmisistä sitä ei osaa tehdä, eivätkä osaa katsoa omaan sisimpäänsä, mutta kaipa ne eivät ole vain koskaan sitä oppineet. Mutta kun olen ollut ihan sekaisin ja huonostivoiva olen itsekin kaikkea noita epäterveitä tapoja toteuttanut. Se ei kuitenkaan ole se kuka oikeasti olen, ja miten oikeasti edes siedettävässä olotilassa käyttäytyisin. Kyllä kärsimys aiheuttaa paljon kaikenlaista. Osa masentuneista saattaa pahimmassa tilanteessa olla tosi kamalia läheisilleen. Kun tuska ylittää sietokyvyn rajat ihminen ei enää pysty pitämään sitä kipua ja kärsimystä itsellään ja kun hän ei muita keinoja keksi hän purkaa sen ulospäin.. Osa tietysti saattaa vahingoittaa itseään esim. itsetuhoisuudella. Riippuu varmaan temperamenttieroista miten ihminen sen kivun kohtaa.

Näköjään ihmisen sielu voidaan tappaa monella tapaa.

Mua naurattaa ihmiset jotka sanovat sulle että "luota vaan lääkäreihin". Ne ihmiset ei ole tainneet oikein käyttää näitä Suomen terveydenhoitopalveluita. Liian monta kertaa lääkärit ovat tehneet virheitä kohdallani tai mut on käännytetty jostain päivystyksestä pois ilman että olen päässyt lääkärille. Osa ei oikeasti tajua ettei täällä Suomessa voi luottaa siihen että saat hoitoa, tai kunnollista sellaista.

Kaikkea muuta voitte hallita paitsi mun ajatuksia. Jos mä en anna teille siihen lupaa.

Ihmisen mieli ja sielu yritetään kahlita määrittelemällä se "hyväksi" ja "pahaksi", vialliseksi ja viattomaksi. Ajattele näin, tee näin. Koko psykiatrinen hoiton täyttä alistamista, ja minä tiedän koska olen sen piirissä niin monta vuotta ollut.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Psykologia+ei+auta+vaan+alistaa/1135232090483

Joskus pitäis äänestää jaloillaan.. Ihmistenkin kanssa, ja olla olematta tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka alistaa ja tuomitsee sua koko ajan. Tuntuu ajoittain että eläimiäkin kohdellaan paremmin kuin ihmisiä. Ei vaan voi käsittää ihmisten julmuutta ja suoranaista typeryyttä. Ei koiriakaan kasvateta niille huutamalla ja niitä potkimalla. Kuitenkin osa ihmisistä varsinkin vanhan polven ihmisistä kuvittelee että fyysisesti ja henkisesti kurittamalla (alistamalla) ihmistä saadaan hänestä "kunnollinen", toisin sanoen alistuva. Käsittämätöntä. Ja kyllä joudun kohtaamaan asioita jotka ovat sanoinkuvaamattoman hirveitä. En ole sitä valinnut mutta en voi myöskään sulkea silmiäni todellisuudelta. Jokainen on valintansa tehnyt, alistumisensakin. Vaikka se olisi tiedostamatta tehtykin. 

On minun tehtäväni päästä irti niistä kahleista ja alistumisesta. Se on minun velvollisuus itseäni ja elämääni kohtaan. Päästää irti ihmisistä jotka mua alistaa ja pahoinpitelee. En ole missään velvollisuudessa tavata ihmisiä jotka kohtelevat mua kaltoin. EN MISSÄÄN. Minä olen isompi ihminen kuin he ovat koskaan olleet tai koskaan tulevat olemaankaan. Ymmärrän ja tiedostan sen että ihminen ei voi valita vanhempiaan, mutta aikuisena voit valita miten asioihin reagoit, ja jos jatkat väärinkohtelun sykliä olet itse vastuussa siitä. Minä tiedän että olen hyvä ihminen, minä tiedän etten ansaitse kaltoinkohtelua eikä minun tarvitse sitä sietää. En aio ottaa uhrin roolia ja jatkaa alistumista. Ei. Minä pärjään omillani. Minä määrään elämästäni. Minä itse. Ei kukaan muu.

Kukaan ei voi kieltää mua olemasta onnellinen. Kellään ei ole valtuuksia siihen.. Se vaan ei ole mahdollista.

Sisäinen eheys

http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/ego_reprogramming.html

Iso osa ihmisistä ei osaa korjata omia haavojaan vaan jäävät niiden vangiksi loppuelämäkseen, ja se aiheuttaa usein ongelmia ihmissuhteissa.. Ajattelevat että he ovat jotenkin syntyjään pahoja ja projisoivat tämän myös ulospäin muihin ihmisiin. Kokevat että muita ihmisiä tulee rangaista ja "koulia" koska näkevät muut ihmiset yhtä pahoina kuin itsensä näkevät.. Näkevät kaiken vihan ja pelon kautta. Eivät usko hyvään ihmisessä, ihmisen sisimmässä. Tästä on niin paljon esimerkkejä. Yleensä ne jotka meitä kohtelevat huonosti ovat niitä haavoitettuja lapsia jotka eivät osaa sitä haavoittuneisuuttaan kohdata eivätkä hoitaa. Ne jotka halveksivat, vähättelevät, haukkuvat, tuomitsevat, ne ihmiset on juuri niitä jotka ovat jääneet vaille sitä rakastavaa vanhempaa. Eivät he pysty sitä omille lapsilleen (tai muille) tarjoamaan, kun eivät pysty sitä tarjoamaan edes itselleen. Nytkin joku saattaa vähätellä tätä tekstiä ja tätä linkkiä, "mitä hömpötystä tuokin on". Niinpä niin.. Siellä se ego kummittelee. Siellä se vahingoittunut lapsi huutaa.. Jokaisella se on, osa tosin haluaa korjata ne rikki menneet kohtansa eivätkä siirtää niitä eteenpäin. Se on sitä oikeaa aikuisuutta ja oikeaa vastuunottamista itsestään. Ei se että teet töitä niin että kuolet siiihen tai muuta vastaavaa. Ei osa ihmisistä kasva henkisesti aikuisiksi koskaan. He jäävät oman tunne-elämänsä vangeiksi loppuelämäkseen.

http://juhanimattila.blogspot.fi/2012/08/tyouupumus.html

"Sairaudeksi muuttunut uupumus ei ole pikkujuttu; se ei korjaannu levolla eikä virkistyksellä. Liikunnan lisääminenkin parantaa vain fyysistä kuntoa. Yleensä kyseessä on vaikeampi tila kuin masennus koska depressiolääkkeet eivät tehoa toivotulla tavalla".

Jos ihmisellä on uupumus niin se ei parane perseelle potkimalla tai pakottamalla tämä ihminen töihin tai kouluun... Uupunut ihminen tarvitsee aikaa, lepoa ja armollisuutta itseään kohtaan. Eikä se paraneminen tapahdu hetkessä. Uupunut ihminen ei ole laiska, eikä ole itse päättänyt väsyä, tai päättänyt että minäpä en nyt tee mitään. Uupunut ihminen ei ole huono vaan on yleensä suorittanut elämää, ollut tunnollinen liian kauan. Jos se on väärin niin sitten minä olen "väärä"..

"1940- ja 1950-luvulla psykiatria Suomessa perustui somaattiseen lääketieteeseen. Tyypillistä ajan ajattelulle oli psyykkisesti sairastuneiden rinnastaminen rikollisiin." No ei ole ihme että on välillä tullut tälläinen olo kun on ollut psyykkisen hoidon piirissä.. KYLLÄ IHMISET ON SEKAISIN. ENKÄ TARKOITA OIKEASTI SAIRASTUNEITA. http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykiatria

"Sotavuosina 1943-45 ei psyykensairauksia juurikaan tutkittu eikä lääketieteellisissä lehdissä julkaistu psykiatrian alan artikkeleita. Mielisairaille pyrittiin antamaan ajanmukainen hoito. Yleinen käsitys oli, että sairautta ei voitu parantaa sen perinnöllisen funktion vuoksi. Tutkimusta ei myöskään koettu tarpeelliseksi. (Peltoniemi I osa 1986: 130, 141). 1940 - 1950- luvuilla suomalainen psykiatria perustui somaattiseen lääketieteeseen. 1940- luvulla psykiatria oli myös epäsuosittu tutkimusala ja vallalla oli hoidollinen pessimismi. Toiminnan tarkoituksena oli lähinnä potilaiden säilyttäminen ja vahinkojen ehkäiseminen. Suomalaista lääketiedettä leimasi myös orientoituminen saksalaiseen kansallissosialistiseen lääketieteeseen. 1940 - 1950- lukujen tyypillisenä piirteenä esiintyi myös psyykkisesti sairastuneiden rinnastaminen rikollisiin ja sairauksien kuvailu ja luokittelu sekä persoonallisuuden ja älykkyyden mittaminen ja luokittelu erilaisilla testeillä. Psykiatrian asema ja status olivat alhaiset, eikä ensisijaista parantamisen funktiota ollut. (Peltoniemi II osa 1986: 338, 497, 499) 1940- luvulla esiintyi pyrkimys holistiseen näkemykseen, kristillisen näkemyksen rinnalle vakiintui keskustelu psyyken ja sooman välisistä suhteista, keskustelu laajeni käsittämään mielisairauksien hulluus liitettiin nerouteen. (Saarnio 1946/8)"

http://web.archive.org/web/20070613084159/http://wwwedu.oulu.fi/sampo/97-98/logo/appro/vallatto/historia.htm

Ehkä sitä voisi olla itseäänkin kohtaan armollisempi. En ihmettele miten sitä välillä tulee niin ankaraksi ja tuomitsevaksi ja vihaiseksi. Ei tää maailma anna armoa kellekään.. ja osa ei saa ymmärrystä koskaan, siksi ne huutaa ja tuomitsee. Osa elää oman egonsa kautta eikä tunnista mikä on oman sisimpänsä ääntä.. Ne ruokkii vain sitä egoaan ja kuvittelee että se on osa niitä, kyllähän se osa onkin, mutta vain yksi osa jolle ei saisi antaa liian isoa roolia. Sen voi minimisoida, ja olla antamatta sille voimaa. Voi olla uskomatta siihen. Ego uskoo kaikkeen pinnalliseen, ulkokultaiseen, kaikkeen turhaan, ihmisten erotteluun, vihaan, arvosteluun, tuomitsemiseen, kaunaan. Kaikkeen pahaan. 

Sometimes people confuse self-love with big ego. The two are totally different. A person with a big ego thinks they are better than others. A person who loves him or herself doesn't think they are better or worse than others. Comparing is useless, as we all have strengths and weaknesses. Focusing on one or the other is not the whole picture. If you love yourself, you know you are worthy of love, of good things in life, and that you are capable of unlimited great things. You will inspire others to realize the same about themselves as well.
~Doe Zantamata

www.quotesaboutliving.com

Jos ihminen ei saa valittaa tai sanoa silloin kun on paha olo niin sitten tapahtuu näitä kouluampumisia ym. kun se ihminen kokee olevansa niin väärinymmärretty eikä kukaan ole kuunnellut. Sitten ihmiset raivoavat ja huutavat että miten joku voi tehdä tuollaista.. No miten voi, miettikää. Ei mulla mitään sellaisia ajatuksia ole, piti ihan varalta sanoa, mutta en mä ihmettele jos tarpeeksi epäoikeudenmukaisuutta ja päähän potkimista tapahtuu että ihminen sekoaa. Eikö ihmiset todellakaan tajua? Ei näyttänyt ainakaan aikoinaan tajuavan jos nettiä seurasi.. Joskus vaan menettää niin toivonsa koko ihmiskuntaan, että miten ihmiset ei oikeasti mieti. Eikö ne yhtään mieti asioita??

Sekin pitäisi hyväksyä että ihmiset ovat elämässään ja henkisessä kehityksessään eri vaiheessa. Jotkut eivät kasva tietyllä tavalla aikuisiksi koskaan, jotkut kipuilevat aikansa ja sitten pääsevät tavallaan sen kaiken tuskan yläpuolelle, mutta on väärin sanoa että sinä olet väärä kun olet tuossa vaiheessa paranemista ja tuskasta irti pääsemistä. Kun se on tutkittu juttu että vihaisuus on osa paranemista. Ei ihminen voi tietyllä tavalla herätä ja eheytyä koskaan jos hyppää sen vaiheen yli. Jos ei koskaan suutu siitä kaikesta väärinkohtelusta tai siitä mikä tässä maailmassa on vialla. Jos vihaisuus tukahdutetaan niin se on pahinta. Se käytännössä aiheuttaa masennusta. Tai pahimmassa tilanteessa katkeroittaa tai muuttaa ihmisestä sairaalloisen vahvan. Tietysti jossain vaiheessa siitä on hyvä päästä yli, mutta sen tekee jokainen sitten kun on valmis ja kun on saanut käsiteltyä ne asiat. Näyttää siltä että ymmärtäväisyyttä on hyvin vähän ja tuomitsemista enemmän. Ei ihme että ihmisistä tulee kovia ja ymmärtämättömiä eikä ihme ettei ihmisten sitten anneta olla juuri sellaisia kuin ne sillä hetkellä ovat. Aina pitäisi olla jotain muuta.. Enkä halua enää olla sellainen vahva jos se tarkoittaa sitä että joudun jatkuvasti vaatimaan itseltäni ja muilta liikaa ja että kiellän itseltäni (ja muilta) inhimillisyyden ja heikkouden. Inhoan sellaista tekopositiivisuutta. Miten ihmeessä ihminen voisi pakottaa itsensä positiiviseksi jos vain on vihainen kaikesta siitä mitä on kohdannut. Mitä järkeä siinä on, ei mitään. Se tekee ihmisestä enemmän ja enemmän itsestään vieraantuneen.. Täydellisen robotin. Mutta kaipa sitä sitten halutaan.

Usein ne on ne herkimmät ja kilteimmät jotka eivät itse muita ihmisiä vahingottaisi jotka sortuvat. Siksi tuntuu äärimmäisen epäoikedenmukaiselta että nämä ihmiset myös sitten syyllistetään siitä sairastumisestaan ja leimataan jotenkin heikoiksi. Että miten tälläisessä maailmassa voi sitten olla onnellinen.. Sitä saakin miettiä. Kun näkee ihan selvästi miten epäoikeudenmukaisesti tämä maailma ihmisiä kohtelee.

Tuntuu että mitä hullummaksi ja mitä enemmän yhteiskunnan normien kaltaiseksi olen tullut niin sitä "terveempi" mä joidenkin ihmisten mielestä olen. Kun itse koen että olen vain entistä etäämpänä itsestäni. Ei mitään uutta tässä koska länsimaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat etäällä omasta sisimmästään ja kehostaan. Mutta sitä enemmän mua kannustetaan ja sitä paremmin mut hvyäksytään mitä kauemmas itsestäni erkanen. Jotenkin sairasta ja hirveän surullista. Unohda itsesi ja oma sisämpäsi niin sovit joukkoon hulluun. Lopeta ajattelemasta, ja lopeta tuntemasta niin pääset robotti-ihmisten sekaan "elämään".

Välillä tuntuu että olen kahden maailman välissä ja se hajottaa mua. En uskalla astua sille oikealle polulle. En tiedä miksi se on vaikeaa vaikka tiedän että sen haluan tehdä. Kai pitää ensin olla varma koska olen luonteeltani harkitseva. Sitä paitsi kaikki tapahtuu aikanaan ja ajallaan.. Vaikka kuinka sais itkupotkuraivarit niin aika ei kulu hitaampaa tai nopeampaa eikä asiat mene aina oman mielen mukaan. Useimpien ihmisten tulisi tajuta se. Hössöttämisellä ja kiirehdinnällä ei aika kulu nopeampaa eikä asiat suju nopeampaa tai paremmin, päinvastoin. Itsensä ne hölmöksi siinä tekee. Kun se rauhallinen, fiksu ihminen tekee asiat hitaasti ja varmasti niin se hössöttäjä hössöttää ja stressaa ja varmasti saa paljon huonompaa jälkeä aikaan, mutta kuvittelee olevansa tehokkaampi ja kai parempi ihminen.

Mitä enemmän mä taivun muiden tahtoon sitä suurempaan sotkuun ja avuttomuuteen ja hätään mä itseni sotken. Eli nyt loppui tämä pelleily. EI ENÄÄ KOSKAAN. Mä en ole niin arvoton että mun pitää sivuuttaa omat tarpeeni ihan kokonaan tai olla kuuntelematta sydämeni ääntä. Tuntuu että tää elämä menee ihan solmuun jos jatkuvasti taivun muiden tahdolle. Mä en tajua, mä haluan vaan olla rauhassa. En jaksa mitään ihmissuhdesotkuja, en mitään. Onko se liikaa pyydetty että mut jätetään rauhaan kun itse sitä haluan?

Lääkkeiden avulla saadaan ihminen alistuneeseen tilaan. Ihminen ei enää jaksa pistää vastaan vaan tekee kaiken niin kuin sanotaan. 

Mä en usko yhtään mitään mitä tämä yhteiskunta sanoo, se ei suolla mitään muuta kuin VALHEITA.

Syyllistäminen ja perseelle potkiminen harvoin auttaa mielensairauksissa. Järkyttävää että sitä edelleen käytetään "hoitokeinona". Tai lähinnä se on kai tän hoitavan tahon omaa kyvyttömyyttä ja henkistä kehittymättömyyttä.

Suurin osa mieleltään järkkyneistä ovat sairauden vuoksi alistuneessa asemassa joten on kamalaa että sitä käytetään hyväksi ja mieleltään järkkyneet joutuvat sitten huonon kohtelun kohteeksi. Kukaan ei heidän oikeuksiaan puolusta, paitsi ehkä omaiset.

http://www.fredman-mansson.fi/yknioj.htm

Se että ihminen elää edes pikkuisen keskimääräistä erilaisemmin katsotaan se sairaudeksi joka pitää ehdottomasti muuttaa ja josta pitää tietysti huolestua. Voi hyvänen aika. Jokainen ihminen on yksilö, kaikki erilaisuus ei ole sairautta!

Mä koen että tää yhteiskunta kieltää mua elämästä sillä tavalla minkä mä koen oikeaksi. Mitä sitten jos sairaana ei aina jaksa olla niin kärsivällinen kuin "pitäis". Mitä vitun väliä sillä on?? Häh? Mä en ymmärrä. Kuka laatii säännöt että miten sun pitää elää että olet normaali? Mitä jos poikkeat siitä normista edes vähän, niin tekeekö se susta automaattisesti sairaan ja hullun jonka pitää ehdottomasti muuttaa käytöstään vaikka kyse olisi ihan jostain pikkuasioista? 

Esim. mun kärsimättömyyttä ja impulsiivisuutta joka kuuluu tähän sairauteen on ihmetelty vaikka mun mielestä jos ihminen on sairasvaiheessa niin ei se silloin käyttäydy ihan normaalisti eikä siinä ole mitään ihmeellistä tai muutettavaa, koska se kestää vain sen tietyn ajanjakson!! Miksi ihmisen pitäisi koko ajan käyttäytyä "normaalisti". Mitä vittua se normaali-sana edes tarkoittaa? Siis käyttäytyä niin kuin yhteiskunta haluaa sun käyttäytyvän tai jonkun keskiarvon mukaan? Mitä jos ihminen ei itse koe kärsivänsä käytöksestään niin onko se silloin pakko muuttaa (jos ei muuta käytöksellään vahingoita)?

Kenenkään ei tarvitse ansaita ihmisarvoaan ja näin se vain on. Muut saa olla mitä mieltä ovat ja yrittää saavuttaa sitä erinäisin keinoin vaikka koko loppuelämänsä, mä en enää ota osaa siihen leikkiin, kiitos vaan. Ja turha on myöskään kenenkään sen takia mulle päätään aukoa. Niitä mä ihmisenä arvostan yhtä vähän kuin ne mua. Leikkikööt keskenään.

On raukkamaista mennä yleisen mielipiteen alle, kun ei uskalla ajatella omilla aivoillaan. On raukkamaista ajatella vain laatikon sisäpuolelta, uskaltamatta katsoa ulkopuolelle. Elämää on myös sen laatikon ulkopuolella. Jos avaat mielesi niin voit huomata monia kauniita asioita.

Onko se "kasvattamista" että se vanhempi pelottelee se lapsen että se lapsi oppii välttämään tiettyjen asioiden tekemistä ja sanomista? Sitähän se kasvatus monen mielestä on? Mä en usko sellaiseen. Lastakin pitää kunnioittaa eikä uhkailemalla ja pelottelemalla "ohjata". Mihin on sellainen asiallinen toiselle puhuminen unohtunut? Moni kun vain rääkyy lapsilleen niin kuin ne olisi jotain pieniä paholaisia.

Mun sisintä te ette tapa. Kukaan ei enää voi tehdä sitä mulle. Ei koskaan.. Mielummin tapan itseni kun annan sen tapahtua enää. Koska enempää kuollut ei ihminen voi olla kuin silloin kun sen ihmisen persoonallisuus tapetaan ja suorastaan otetaan pois että jäljelle jää vain kuoret. Eihän ne sieluttomat VÄLITÄ siitä ettei sua ole enää olemassa. KAIKISTA TÄRKEINTÄ NIILLE ON SE ETTÄ ULKOKUORI ON KUNNOSSA JA NIILLE MIELUINEN. Huoh.

Sä saat hankalan ihmisen maineen jos kiinnität huomion siihen mikä on oikein ja mikä väärin. Suurin osa ihmisistä haluaa SULKEA SILMÄNSÄ epäoikeudenmukaisuudelta. Osa ei osaa katsoa itseään peiliin ja omia virheitään ja osa yrittää saada sut mukaan leikkimään että kaikki on hyvin. Siis ottamaan osaa teatteriin ja valheellisuuteen. Niin kuin se jotenkin parantais sut. Se että sä leikit että kaikki on hyvin ja keksit väkisin elämästä jotain positiivista auttaa? Ehkä mä olen outo mutta mä koen että asiat pitää ratkaista että ihminen voi voida hyvin. Eikä niin että etsitään jotain keinotekoista hyvää oloa lääkkeistä (ne on hyvä lievittämään kipua ja auttamaan toipumisessa mutta yksistään ei mikään ratkaisu) tai siitä että keskityt väkisin johonkin hyviin asioihin. Kyllä se että keskittyy hyviin asioihin voi auttaa vähän nousemaan pahimmasta mudasta ylös, mutta ei se _ratkaise_ mitään. Ei se poista ongelmia, eikä se ratkaise niitä. Ehkä osa on sitten tottunut sellaiseen elämään, pakenemiseen.., mutta mä olen huomannut ettei se auta. En mä ennen ollut sellainen. Olin typerä kun suostuin pakenemaan itseäni ja elämää.. Otin osaa typeriin asioihin, pinnallisuuteen, ja kovuuteen. Vaikka aikaisemmin en ollut sellainen. Luulin että olen jotenkin muita alempana, alistuin ja annoin muiden kohdella mua huonosti. Kyllä niitä oikeasti tasapainoisia, järkeviä ja hyviä ihmisiä on aika vähän. Tai ehkä mun tutka on vain asetettu havaitsemaan juuri kaikki ne kusipäiset ja valheelliset ihmiset tästä maailmasta.

Kenestä mun pitäisi pitää huoli jos ei itsestäni? Tietääkseni en ole vastuussa kenestäkään toisesta aikuisesta ihmisestä.. Vastuun ottaminen itsestäni on jo tarpeeksi vaikeaa. Jokainen vois keskittyä ihan siihen omaan elämään ja siihen että ottaa vastuun _itsestään_ ja elämästään. (Se ei ole helppoa). Jos lähdettäisiin ihan siltä pohjalta niin asiat olis paljon paremmin. Ei olis alistujia ja alistajia.